Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määräytyy perheen koon, tulorajan, maksuprosentin sekä valitun hoitoaikaperustaisen laskutusportaan mukaan.
Varhaiskasvatusmaksu laskutetaan kuukausittain jälkikäteen.
E-laskusopimuksen voi tehdä omassa verkkopankissa.
Perheiden tulee toimittaa tulotiedot, hyväksyä tulorekisterin käyttö tai hyväksyä korkein maksu eVaka-järjestelmässä viimeistään sen kuukauden loppuun mennessä, jolloin varhaiskasvatus on alkanut. Mikäli tietoja ei ole toimitettu määräpäivään mennessä, peritään korkein maksu.
Asiakasmaksu voidaan korjata takautuvasti, mikäli asiakas tekee ohjeistuksen mukaisen oikaisuvaatimuksen ja toimittaa tulotiedot. Mikäli asiakas haluaa asiakasmaksun korjaamista, kannattaa ensin olla yhteydessä palvelusihteeriin, jonka kanssa voi keskustella maksun korjaamisesta. Ohjeet virallisen oikaisuvaatimuksen tekemiseen löytyy maksupäätökseltä.
Varhaiskasvatusmaksujen määrittämisen perusteena olevat tulotiedot tarkistetaan samanaikaisesti indeksikorotusten kanssa määräajoin.
Asiakkaalla on velvollisuus ilmoittaa perheen (= yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset) olosuhteissa tapahtuvista muutoksista.
- tulotietojen muutos / henkilö
- perhekoon muutos
- lapsen varhaiskasvatusaika muuttuu
Tiedot muuttuneista tuloista on ilmoitettava välittömästi eVaka -verkkopalvelussa tai sähköpostitse asiakasmaksut@nokiankaupunki.fi tai postitse osoitteella
Nokian kaupunki, Sivistyspalvelut,
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut,
Harjukatu 21, 37100 Nokia.
Tulotietojen muutokset tulevat voimaan niiden toimittamista seuraavan kuukauden alusta.
Jos maksun määräämistä koskeva päätös on perustunut vanhempien tai muiden huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin, maksua voidaan korottaa enintään vuosi taaksepäin.
Tulorajat, joilla määräytyy korkein maksu 1.8.2024 alkaen |
Perheen koko | Korkeimman 311 euron maksun tuloraja |
2 | 6968€ |
3 | 8147€ |
4 | 8858€ |
5 | 9569€ |
6 | 10278€ |
Huoltajat ilmoittavat muuttuneen varhaiskasvatustarpeen tekemällä uuden sopimuksen hoitoaikaperustaisesta varhaiskasvatuksesta.