Varhaiskasvatuspaikan hakeminen
Kaupungilla on erilaisia varhaiskasvatusvaihtoehtoja sekä kunnallisessa että yksityisessä varhaiskasvatuksessa. Lisätietoja kunnallisesta ja yksityisestä varhaiskasvatuksesta löytyy verkkosivuiltamme tai olemalla yhteydessä varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen.
Tulevan toimintavuoden keskitetty varhaiskasvatushaku järjestetään vuosittain maaliskuun aikana. Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea myös ympäri vuoden. Hakemus tulee jättää viimeistään neljä (4) kuukautta ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Mikäli tarve kuitenkin johtuu äkillisestä työllistymisestä tai koulutuksesta, hakemus tulee jättää viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen varhaiskasvatuksen tarvetta.
Hakemus kunnalliseen varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja palvelusetelipäiväkoteihin tehdään eVaka Nokia -verkkopalvelussa. Hakeminen vaatii vahvan tunnistautumisen sekä suomalaisen henkilötunnuksen. Varhaiskasvatushakemus tehdään jokaisesta lapsesta erikseen. Hakemuksen tehnyt huoltaja voi muokata hakemusta eVaka Nokia -järjestelmän verkkopalvelussa siihen saakka, kunnes se otetaan käsittelyyn. Hakemus on voimassa 12 kuukautta.
Ilta- ja vuorohoidon hakemuksen liitteeksi tulee toimittaa selvitys molempien samassa taloudessa asuvien huoltajien ilta- ja tai vuorotyöstä tai iltaisin tapahtuvasta tutkintoon johtavasta opiskelusta.
Mahdollisesta lapsen tuen tarpeesta tulee mainita hakemuksessa, koska varhaiskasvatuksen tavoitteena on lapsen tasapainoisen kehityksen ja oppimisen edistäminen.
Varhaiskasvatuspaikan vastaanottaminen
Päätös varhaiskasvatuspaikasta tulee sähköisesti eVaka Nokia -järjestelmän kautta, jossa varhaiskasvatuspaikka tulee hyväksyä tai hylätä kahden viikon kuluessa. Samalla tulee ilmoittaa joko perheen tulotiedot, hyväksyä tulorekisterin käyttö tai korkein maksu.
Lisätietoa eVakasta ja varhaiskasvatuksen aloituksesta voi lukea kotisivuiltamme.