Nokianvaltatien saneeraus jatkuu ensi keväänä

Nokian kaupunki on tehnyt saneeraustyötä syksyn 2019 aikana Nokianvaltatiellä Vihnussillan ja Sarpatintien välillä. Saneeraustyön tavoitteena on kaventaa nykyistä ajorataa ja leventää jalankulku- ja pyöräilyväyliä. Samassa yhteydessä myös Nokian Vesi Oy on saneerannut vesijohtoverkostoa Vihnussillalta Sarpatintielle sekä paineviemäriä Vihnussillalta Maatialankadulle. Tavoiteaikataulu työn valmistumiselle on ollut vuoden 2019 loppu. Katusaneeraustyöt keskeytetään talven ajaksi ja ne saadaan päätökseen keväällä 2020. Vesijohtoverkoston saneeraus saatetaan loppuun heti vuoden 2020 alussa säiden niin salliessa.

Pirkanmaalle voitto European Business Awards -kilpailussa

Nokian kaupungin bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueen ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n yhteinen kiertotalousmalli on valittu arvostetun European Business Awards 2019 -kilpailun finaaliin. Kiertotalousmalli ylsi yhteiskunta- ja ympäristövastuukategorian Suomen voittajaksi ja on näin yksi maan yhdeksästä edustajasta kilpailun finaalissa, joka järjestetään Varsovassa 3. - 4.12.2019.

Nokian uudessa keskustavisiossa tavoitellaan merkittävää asukasluvun kasvua keskustaan

Kaupunkikehityslautakunta käsittelee 17.9.2019 kokouksessaan Nokian uutta keskustavisiota. Tämä strateginen kehittämisohjelma sisältää vision Nokian tulevaisuuden keskustasta sekä määrittelee keskeiset linjaukset ja toimenpiteet keskusta-alueen kehittämiselle vuoteen 2030 saakka. Kehittämisohjelma tukee Nokian kaupunkistrategiaa, jonka yhtenä kärkihankkeena on elävä ja elinvoimainen keskusta.

Rakkaus luontoon ja taidokas valokuvaus yhdistyvät Onni Rantasen lintukuvissa

Nokialaisen 16-vuotiaan lintukuvaaja Onni Rantasen ensimmäinen valokuvanäyttely avautuu Nokian Taidetalolla 6.9.2019. Mukana on mm. kansainvälisen Kuusamo Nature Photo -kilpailun nuorten sarjassa toiseksi tullut naarasteertä esittävä Suon kuningatar. Näyttely on avoinna 6.9. - 6.10. ja siihen on vapaa pääsy.