Nokian kaupunki toivoo asukkailta apua vieraslajien kitkemiseen – uudet kyltit kertovat esiintymistä
Nokian kaupunki torjuu haitallisia vieraslajeja omistamillaan mailla kesän aikana. Tänä vuonna toivotaan apua myös asukkailta jättipalsamin ja lupiinin torjumiseksi, jotta vieraslajien leviäminen saataisiin pysäytettyä. Kaupunki on pystyttänyt tänä kesänä ulkoilureittien varsille kylttejä, joissa kannustetaan keräämään jättipalsamia ohi kulkiessa.
Nokian väestönkasvu vahvinta alkuvuonna Pirkanmaalla
Nokian kaupungin väkiluku kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 251 asukkaalla (+0,7 prosenttia) tammi-huhtikuussa 2020. Nokian väestökasvu oli alkuvuonna Tampereen kaupunkiseudun kunnista prosentuaalisesti suurinta. Kaupungin asukasmäärä on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana.
Nokian Pitkäniemeen suunnitteilla historiaa kunnioittava asuinalue
Nokialla sijaitsevalle historialliselle Pitkäniemen sairaala-alueelle suunnitellaan vanhojen sairaalarakennusten muuttamista asuinkäyttöön sekä uusia kerros- ja rivitaloja ja lähipalveluita. Asemakaavamuutos mahdollistaa alueen kehittämisen ja täydennysrakentamisen. Kaavatyö on aloitettu laatimalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jota käsitellään seuraavassa kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 9.6.2020. Asemakaavamuutoksen käynnistämisaloite on tullut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä, joka on alueen suurin maanomistaja.
Uusi MAL-sopimus Tampereen kaupunkiseudulle vuosille 2020-2023 – Nokian asemanseudun kehittämiseen merkittävä rahoitus valtiolta
Valtion ja suurten kaupunkiseutujen kuntien välillä on saavutettu neuvottelutulokset uusista maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksista. Valtion ja Tampereen kaupunkiseudun MAL-sopimuksen 2020-2023 neuvottelutulos valmistui 29.5. ja tuli julkiseksi 2.6.2020. Sopimuksen voimaantulo vaatii seutuhallituksen, kuntien valtuustojen ja valtioneuvoston hyväksynnän.
Suomenlampaat hoitavat arvomaisemaa Nokian Pitkäniemessä
Pitkäniemen niityllä laiduntaa kesällä 2020 noin 60 suomenlammasta ja karitsaa, jotka kuuluvat Nokian Sarkolassa toimivan Ala-Uotilan lammastilan katraaseen. Lampaiden laiduntaminen on osa Nokian kaupungin Pitkäniemen avoimien alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmaa, joka on laadittu vuosiksi 2017-2021.