Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskeva lain muutos 1.1.2018

Eduskunta on 8.12. hyväksynyt varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevan lain muutoksen. Maksut alenevat tammikuusta 2018 alkaen. Pieni- ja keskituloisen perheen maksut alenevat, ja jatkossa toisen lapsen sisaralennus on 50 prosenttia nykyisen kymmenen sijaan.

Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan päättyminen

Varhaiskasvatuksen kerhotoiminta päättyy toukokuun lopussa 2018.
Tällä hetkellä kerhotoimintaa järjestetään Harjuniityn, Lähdekorven ja Pajakadun päiväkodeissa.
Syksystä 2018 avointa varhaiskasvatusta voi tiedustella Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nokian yhdistykseltä ja Nokian seurakunnalta.

Varhaiskasvatuksen asiakaskyselyn tulokset varhaiskasvatuksen aloituksesta

Syksy 2017

Varhaiskasvatuksessa syyskaudella aloittaneita perheitä pyydettiin arvioimaan varhaiskasvatuksen aloittamisen onnistumista. Kysymykset liittyivät lapsen kohtaamiseen, aloituksen sujumiseen ja käytäntöihin sekä tiedottamiseen. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Saimme arvokasta tietoa toimintamme kehittämiseksi.

Vastaajien määrä oli 90. Varhaiskasvatuksen aloitus sujui 68% mielestä hyvin ja 23% mielestä melko hyvin, 7% koki, että aloitus ei sujunut kovin hyvin ja 1% ei ollut lainkaan tyytyväinen aloitukseen. Ammattitaitoinen henkilökunta sai paljon kiitosta. Avoimissa kysymyksissä kehittämiskohteita kysyttäessä, vastauksia tuli 31 ja onnistumisia kysyttäessä vastauksia saatiin 61. Yksikkökohtaiset tulokset on lähetetty yksiköihin toiminnan kehittämisen tueksi.

Lauttalan päiväkoti

Lauttalan päiväkotiin kuuluu kaksi erillistä yksikköä. Haavistontien yksikön osoite: Haavistontie 3, 37140 Nokia Kämppätien yksikön osoite: Kämppätie 8, 37140  Nokia   Päiväkodin ryhmät ja yhteystiedot: Kulta-Hiput puh. 044 906 1219 Kulta-Muruset puh. 044 906 1248 Kulta-Säteet puh. 050 395 6166…