Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskeva lain muutos 1.1.2018
Eduskunta on 8.12. hyväksynyt varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevan lain muutoksen. Maksut alenevat tammikuusta 2018 alkaen. Pieni- ja keskituloisen perheen maksut alenevat, ja jatkossa toisen lapsen sisaralennus on 50 prosenttia nykyisen kymmenen sijaan.
Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan päättyminen
Varhaiskasvatuksen kerhotoiminta päättyy toukokuun lopussa 2018.
Tällä hetkellä kerhotoimintaa järjestetään Harjuniityn, Lähdekorven ja Pajakadun päiväkodeissa.
Syksystä 2018 avointa varhaiskasvatusta voi tiedustella Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nokian yhdistykseltä ja Nokian seurakunnalta.
Varhaiskasvatuksen asiakaskyselyn tulokset varhaiskasvatuksen aloituksesta
Syksy 2017
Varhaiskasvatuksessa syyskaudella aloittaneita perheitä pyydettiin arvioimaan varhaiskasvatuksen aloittamisen onnistumista. Kysymykset liittyivät lapsen kohtaamiseen, aloituksen sujumiseen ja käytäntöihin sekä tiedottamiseen. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Saimme arvokasta tietoa toimintamme kehittämiseksi.
Vastaajien määrä oli 90. Varhaiskasvatuksen aloitus sujui 68% mielestä hyvin ja 23% mielestä melko hyvin, 7% koki, että aloitus ei sujunut kovin hyvin ja 1% ei ollut lainkaan tyytyväinen aloitukseen. Ammattitaitoinen henkilökunta sai paljon kiitosta. Avoimissa kysymyksissä kehittämiskohteita kysyttäessä, vastauksia tuli 31 ja onnistumisia kysyttäessä vastauksia saatiin 61. Yksikkökohtaiset tulokset on lähetetty yksiköihin toiminnan kehittämisen tueksi.
Nokian kaupunki ottaa vastaan ”Liputa lapselle” -haasteen
Nokian kaupunki ottaa vastaan ”Liputa lapselle” -haasteen ja liputtaa Lasten oikeuksien päivänä 20.11.2017
Myllyhaan koulu 1-6
Myllyhaan koulussa on tällä hetkellä noin 300 oppilasta ja opetuksen päätavoite on antaa vankat perustiedot ja -taidot. Myllyhaan koulu sijaitsee noin 2 km Nokian keskustasta osoitteessa Hirsimäenkatu 30, 37100 Nokia. Koulussa opetetaan vuosiluokkia 1 – 6. Lukuvuonna 2024-2025 koulussa annetaan…