Celian Kerro, kerro kirjani -kampanja 8.9.-23.9.2022

Onko painetun tekstin lukeminen hankalaa esimerkiksi lukivaikeuden, näön tai vamman vuoksi? Tule tutustumaan Celian maksuttomaan äänikirjapalveluun ja voit samalla liittyä Celian asiakkaaksi.

Torstaina 8.9.2022 klo 10-14 ja keskiviikkona 14.9.2022 klo 14-18 Nokian kirjaston Celia-yhteyshenkilö on tavattavissa kirjasto- ja kulttuuritalo Virran 3. kerroksessa. Tervetuloa kysymään lisää!

Ympäristökasvatusviikko 2022 tulee syyskuussa

Nokian vuoden 2022 ympäristökasvatusviikolla vesistöihin tutustutaan pintaa syvemmältä. Nokian kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö järjestää lapsille ja nuorille suunnatun ympäristökasvatusviikon 5.-10.9.

Neljättä kertaa järjestettävän ympäristökasvatusviikon teemana on tänä vuonna vesistöt. Aihetta käsitellään monipuolisesti mm. luentojen, tapahtumien ja yritysvierailujen kautta. Viikon ohjelma on avoinna päiväkodeille, perhepäivähoitajille, esikouluille, ala- ja yläkouluille, lukiolle sekä ammattiopistolle. Ympäristöviikon ohjelmaa järjestetään metsissä, puistoissa, päiväkodeissa, kouluilla, yrityksissä, sekä teeman mukaisesti Nokian rantojen ja purojen varrella.