Hinttalan kesässä 11 000 kävijää, aukioloa jatketaan 2.10. saakka

Hinttala on monipuolinen vierailukohde: kotiseutumuseo, kahvila, vaihtuvat näyttelyt ja erilaiset tapahtumat houkuttelivat tänäkin kesänä ison kävijämäärän, sillä elokuun loppuun mennessä kävijöitä oli noin 11 000. Ohjelmaa olivat mukana tuottamassa muun muassa yhdistykset, esiintyvät taiteilijat ja vapaaehtoiset. Hinttalan kahvilan ja museon aukioloaikoja jatketaan, ja alue onkin avoinna 2.10. saakka tiistaista sunnuntaihin.

Festivaalien kiertueohjelmistoa Nokialle syyskuussa

Pirkanmaalaiset festivaalit tuovat korkeatasoista kiertueohjelmistoaan Nokialle syyskuussa. Kulttuurinnälkäistä yleisöä hemmotellaan syyskuussa peräti kahdella pääsymaksuttomalla tapahtumapäivällä, jossa mielenkiintoisesta festivaaliohjelmasta pääsee osalliseksi omassa kotikaupungissa.

Maistiaisia Nansotalon taiteilijoilta 3.9.2022 alkaen Raamissa

Nansotalolla työskentelevien Minna Iso-Lähteenmäen, Sauli Iso-Lähteenmäen, Matti Kurosen ja Silja Merikallion ryhmänäyttely esittelee pienen siivun jokaisesta taiteilijana ja tarjoaa makupaloja heidän laajasta tuotannostaan.