Tilakokeilu Taidetalolla laajenee

Taidetalon tiloja voivat käyttää yhdistysten lisäksi nyt myös yksittäiset kuntalaiset ja vapaat toimintaryhmät, kun toiminta on kaikille avointa. Taidetaloa voi varata esimerkiksi kokouksiin, harjoituksiin, yleisötilaisuuksiin, näyttelyihin sekä pienryhmä- ja harrastustoimintaan. Tilakokeilulla etsitään myös uusia toimintamuotoja ja yhteistyön tapoja. Tänään Taidetalolla avautuu Nokian Kuvataiteilijat ry:n näyttelyiden syyskausi.

Vie vanhus ulos -kampanja on käynnissä

Ikäinstituutin Vie vanhus ulos -kampanja (7.9.-7.10.) edistää niiden ikäihmisten ulkoilua, jotka tarvitsevat siihen apua ja seuraa. Kampanjaan voi osallistua jokainen, joka haluaa tehdä hyvää. Vuosittaiseen kampanjaan kuuluu keskeisesti valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä vanhustenviikon torstaina (viikko 40).

Varhaiskasvatuksen kulttuuripolulla lukutaidon ja tarinankerronnan teemavuosi

Varhaiskasvatuksen kulttuuripolulla on käynnistynyt kymmenes toimintakausi, jonka teemana on tänä vuonna lukutaito ja tarinankerronta. Lukutaidon kehittäminen alkaa jo varhaiskasvatuksessa, ja aiheen tärkeyden vuoksi keskeinen tavoite on nostettu myös kulttuuripolun teemaksi. Varhaiskasvatuksen ja kirjasto- ja kulttuuripalvelujen yhteistyönä kerätään talteen hyviä käytäntöjä, jotka innostavat lukemisen pariin osana päivähoidon arkea. Tänään 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaidon päivää.

Lasten kyläkarnevaalit kannustaa yhdessä tekemiseen

Lasten kyläkarnevaalit on Pirkanmaalla kiertävä yhteisö- ja monitaiteellinen tapahtuma koko perheelle. Yhteisötaidekoulu Hehkumahkun yhteistyökumppaneineen järjestämä tapahtuma järjestetään lauantaina 10.9. klo 13-17 Knuutilan kartanolla. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja se on Operaatio Pirkanmaan kuntiin järjestettävää ohjelmistoa.