Taiteen edistämiskeskukselta jättipotti Nokialle

Nokian kaupunki on saanut 75 000 euron avustuksen Taiteen edistämiskeskukselta Nancy Holtin Up and Under (1998, suom. Yltä ja alta) -teoksen peruskunnostukseen. Teoksen kunnostus toteutetaan vuosina 2023-2024.

Nokian uimahalli on suljettu 13.8.2023 asti

Nokian uimahalli on suljettu 13.8.2023 asti hallin vuosihuollon vuoksi. Joka kesä toistuvan vuosihuollon yhteydessä suoritetaan muun muassa hallin tilojen peruspesu, kuntotarkastuksia ja tehdään tarvittavia korjaus- ja huoltotoimenpiteitä. Vaikka altaiden kuntoa seurataan aktiivisesti, niitä ei tyhjennetä vuosittain. Tänä vuonna työlistalla on…

Kulttuurin välitilojen toimijat on valittu

Välitilamallin kolmannella hakukierroksella kulttuuritoimijoille oli tarjolla väliaikaiseen toimintaan maksuttomia tiloja paitsi Tampereelta, ensimmäistä kertaa myös Nokialta. Nokian vanhalle lukiolle ja Taidetalon alakertaan tulee työ- ja harjoitustilaa kuvataiteelle, teatterille ja tanssille. Lisäksi Nokian välitiloja myönnettiin avoimien ryhmien harrastustoimintaan.

Harrastustori Nokialla 26.8. – esittelypaikat nyt varattavissa!

Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelut järjestää kaikille avoimen Harrastustori -tapahtuman lauantaina 26.8.2022 klo 12-15 Nokian keskusurheilukentällä. Jo kahdeksatta kertaa toteutettava, kaikenikäisille suunnattu tapahtuma kokoaa vuosittain useita satoja kävijöitä.