Asiointi OMA-valmentajan kanssa
Työllisyyden kuntakokeilussa OMA-valmentaja palvelee sinua henkilökohtaisesti. Pyrimme toteuttamaan palvelun lähipalveluna. OMA-valmentajan kanssa on mahdollista asioida puhelimitse, sähköpostitse tai ajanvarauksella.
Pirkanmaan työllisyyskokeilu tuo palvelut kotikuntiin
Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilu alkaa 1.3.2021. Kokeilussa kunnat ottavat vastuuta perinteisesti TE-toimistolle kuuluvista tehtävistä ja asiakaspalvelusta. Pirkanmaalla lähes 30 000 työtöntä työnhakijaa siirtyy TE-toimistosta oman kotikuntansa työllisyyspalvelujen asiakkaiksi. Tavoitteena on tarjota entistä henkilökohtaisempaa ja sujuvampaa palvelua lähipalveluna. Kokeiluissa kunnat kehittävät työnhakijoille tarjottavia työllistymistä tukevia palveluja ja palvelumalleja. Niiden avulla voidaan nykyistä paremmin tunnistaa ja ratkaista asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet, työllistymisen esteet sekä osaamisen kehittämistarpeet. Kokeiluun kuuluville asiakkaille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti.
Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilu
Työllisyyden kuntakokeilut alkoivat 1.3.2021 ja kestävät 31.12.2024 saakka. Kokeilut perustuvat eduskunnan hyväksymään lakiin työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta.
Työllisyyspalveluiden poikkeukselliset toiminta-ajat vuoden vaihteessa
Työllisyyspalvelut toimivat supistetusti ajalla 21.12.2020 -3.1.2021
Joulunajan ja vuodenvaihteen 2020-2021 poikkeukselliset aukioloajat
Tarkista täältä joulunajan poikkeukselliset aukioloajat kaupungin palveluissa. Aukioloaikojen muutokset ovat mahdollisia, mikäli koronarajoitukset jatkuvat.