Lähes 800 alakouluikäistä nokialaista kertoi näkemyksiä omasta elämästään ja kaupungin palveluista
Kaupunki toteutti viime vuoden lopulla ensimmäistä kertaa nokialaisille alakouluikäisille lapsille kuntalaiskyselyn osana Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä. Kyselyn tavoitteena oli selvittää lasten näkemyksiä omaan elämäänsä liittyvistä asioista palvelujen ja lasten osallisuuden kehittämiseksi. Kyselyyn vastasi noin 800 alakoululaista, mikä on noin 28 % ikäryhmästä.
Vastaa kyselyyn ja vaikuta Nokian hyvinvointiohjelmaan
Keräämme nokialaisten näkemyksiä siitä, millaiset asiat ovat hyvän elämän kannalta keskeisiä. Käytämme tietoja hyvinvointityön suunnittelussa ja aikataulutuksessa. Toivomme vastauksia asukaskyselyyn 15.5. mennessä.
Kaupunkistrategian päivitys: Visio elinvoimaisesta ja ekologisesta Nokiasta ulottuu vuoteen 2030 saakka
Nokian kaupunginhallitus käsittelee vuonna 2017 hyväksytyn kaupunkistrategian päivittämistä kokouksessaan 1.11. Kaupunginvaltuusto päättää strategiasta 15.11. Visiota elinvoimaisesta ja ekologisesta Nokiasta ollaan jatkamassa vuoteen 2030 saakka. Kaupungin ydintehtävänä pysyy hyvinvoivat nokialaiset.
Elinvoimainen, ekologinen Nokia 2030
Nokian kaupungin vuonna 2021 päivitetty strategia tiivistetysti:
1. Missio eli ydintehtävämme: hyvinvoivat nokialaiset.
2. Visio eli millaista tulevaisuutta tavoittelemme: elinvoimainen ja ekologinen Nokia 2030.
3. Työtämme ohjaavat periaatteet: palvelemme, välitämme, toimimme tuottavasti ja uudistumme.