Parisuhteen tuki
Parisuhde on yksi ihmisen tärkeimmistä ja läheisimmistä ihmissuhteista. Se myös elää ja muuttuu elämänmuutosten mukana. Lapsiperheissä parisuhde ei ole vain kahden aikuisen välinen asia, vaan se vaikuttaa myös vanhemmuuteen ja lasten hyvinvointiin.
Kriisi perheessä
Joskus perhe kohtaa vaikeuksia tai menetyksiä, joihin ei voi varautua etukäteen. Kriisitilanne voi tapahtua äkillisesti tai kehittyä vähitellen. Kriisitilanteissa ei tarvitse jäädä yksin. Läheisten ihmisten tuen lisäksi saatavilla on ammattilaisapua ja vertaistukea.
Kuntalaiskyselyllä selvitetään nokialaisten näkemyksiä kaupungista – vastaamalla vaikutat palvelujen kehittämiseen
Nokialaisille suunnattu kuntalaiskysely on avattu verkossa. Siihen vastaamalla asukkaat voivat vaikuttaa kaupungin palvelujen ja toiminnan kehittämiseen. Kuntalaiskyselyä on tänä vuonna laajennettu eri elämänvaiheet kattavaksi elinkaarikyselyksi, jossa on oma erillinen osio yläkouluikäisille. Alakoululaisten osuus kuntalaiskyselystä toteutettiin jo viime vuonna.
Tukea aikuiselle
Jokaisen elämässä tulee välillä vaikeita hetkiä, jolloin tarvitsee läheisten ihmisten tai joskus myös ammattilaisten apua. Tälle sivulle on koottu tietoa ja tukea tällaisiin tilanteisiin.
Tukea lapselle ja nuorelle
Lapsen ja nuoren elämässä voi tulla vastaan haasteita, joissa tarvitaan perheen ja muiden läheisten tuen lisäksi myös ammattilaisapua. Voit kertoa tilanteestasi lapsen tutulle työntekijälle tai ottaa yhteyttä muihin auttaviin tahoihin.