Nokian taajamametsille laaditaan hoito- ja kehittämissuunnitelmaa – asukkaat voivat vaikuttaa kyselyyn vastaamalla
Nokian kaupunki laatii vuoden 2019 aikana suunnitelman kaupungin taajamametsien hoitamiseksi ja kehittämiseksi. Työn tavoitteena on saada hyvä kokonaisnäkemys nokialaisten metsien nykytilasta sekä niiden virkistysarvoista. Suunnitelman avulla metsien hoitotöitä voidaan suorittaa pitkäjänteisesti ja ennakoivasti.
Nokian omakotitonttien kysyntä kasvanut merkittävästi – Siuron uudet tontit hakuun kesäkuussa
Nokian kaupunki luovuttaa kesäkuussa haettavaksi kolme uutta omakotitonttia Siuron alueelta. Kyseiset tontit ovat ainoat vuonna 2019 luovutukseen tulevat kaupungin omakotitontit. Nokian kaupungin omakotitonttien kysyntä kasvoi merkittävästi vuoden 2018 aikana, sillä Harjuniityn uuden asuinalueen tonteista myytiin tai vuokrattiin lähes kaikki.
Nokialla kerrotaan lähiluonnon merkityksestä uusin opastein
Nokian kaupungin luontokohteisiin, Puropuistoihin, Maatialanharjulle sekä Halkoniemeen, asennetaan uusia luonto-opasteita kaupunkilaisten hyödyksi ja iloksi. Luonto-opasteet kertovat alueiden luontoarvoista ja lähiluonnon merkityksestä. Opasteiden visuaalisuuteen sekä ymmärrettävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota ja niiden kuvituksesta on vastannut nokialainen graafinen suunnittelija Outi Virtanen.
Jätevesijärjestelmät kuntoon – loppukiri alkoi
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) tarjoaa maksutonta ja puolueetonta haja-asutuksen jätevesineuvontaa kevään ja kesän 2019 aikana Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä sekä Kärkölän ja Hämeenkosken alueella. Neuvojat ovat tavoitettavissa jätevesineuvonnan kesäkiertueella sekä puhelimitse ja sähköpostilla.
Nokialla edistetään kierrätystä uudella korttelikeräysmallilla
Nokialla suunnitellaan ensimmäistä korttelikeräyksen pilottihanketta, jossa noin 50 kotitalouden asuinalueelta kerätään jopa seitsemää jätelajia. Pilottihanke on asuinalueen asukkaille vapaaehtoinen ja sen toteuttavat yhteistyössä Molok Oy sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy. Tavoitteena on kerätä kokemuksia uudenlaisesta jätteiden keräystavasta.