Nokian kaupunki pyytää ehdotuksia kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja vapaaehtoistoimijoiden palkintojen saajista
Vapaa-aikajaosto päättää vuosittain kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja vapaaehtoistoimijoiden palkitsemisesta. Palkinnon voi saada henkilö tai yhteisö merkittävästä teosta tai toimialan hyväksi tai edistämiseksi tehdystä työstä sekä pitkäaikaisesta vapaaehtois- tai hyväntekeväisyystyöstä Nokialla. Ehdotuksia voi lähettää vapaa-aikapalveluihin 26.9.2022 saakka.
Vapaa-aikapalveluiden syksyn ohjelmalehti jaetaan koteihin torstaina 18.8.
Nokian kaupungin vapaa-aikapalveluiden syyskauden ohjelmalehti jaetaan nokialaisiin koteihin torstaina 18.8. Nokian Uutisten peittojakelulehden välissä. Kirjasto-, kulttuuri,- liikunta- ja nuorisopalvelut tarjoavat monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja tapahtumia kaiken ikäisille yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Ohjelmalehdestä löydät tietoa mm. avoimista liikunta- ja harrastusryhmistä, vapaaehtoistoimintaan osallistumisesta ja ajankohtaisista tapahtumista.
Kuntalaiskyselyllä selvitetään nokialaisten näkemyksiä kaupungista – vastaamalla vaikutat palvelujen kehittämiseen
Nokialaisille suunnattu kuntalaiskysely on avattu verkossa. Siihen vastaamalla asukkaat voivat vaikuttaa kaupungin palvelujen ja toiminnan kehittämiseen. Kuntalaiskyselyä on tänä vuonna laajennettu eri elämänvaiheet kattavaksi elinkaarikyselyksi, jossa on oma erillinen osio yläkouluikäisille. Alakoululaisten osuus kuntalaiskyselystä toteutettiin jo viime vuonna.
Hyvinvointia lapsille, nuorille ja lapsiperheille
Hyvinvoiva nokialainen -nettisivut ovat rakennettu yhteistyössä Perheiden Nokia -sivujen kanssa. Sivustojen sisältöjen kehitys jatkuu edelleen vuosina 2022-2023. Voit antaa palautetta, toiveita tai kehittämisehdotuksia Hyvinvoiva Nokialainen -sivustosta tällä lomakkeella.
Ilmoittautuminen terveysliikuntaryhmiin alkaa 15.8. klo 11.00
Nokian kaupunki järjestää ikääntyneille nokialaisille mm. vesijumppa-, kuntosali- ja venyttelyryhmiä, joihin ilmoittaudutaan koko syyskaudeksi (29.8.-16.12.2022). Kausimaksu on 30e.