Joulunajan poikkeusaukioloajat vapaa-aikapalveluiden toimipisteissä
Joulukuun juhlapäivät vaikuttavat kirjasto- ja kulttuuritalo Virran, Linnavuoren kirjaston, kirjastoauton sekä uimahallin ja nuorisotilojen aukioloaikoihin. Hinttalan kotiseutumuseo avaa ovensa yleisölle joulunaikaan viikonloppuisin.
Nokian kaupungin vapaa-aikapalveluiden Liikkeelle -lehti jaetaan nokialaisiin koteihin torstaina 24.11.
Nokian kaupungin vapaa-aikapalveluiden Liikkeelle -lehti jaetaan nokialaisiin koteihin torstaina 24.11. Nokian Uutisten peittojakelulehden välissä. Jos lehteä ei jaeta kotiisi esimerkiksi mainoskiellon vuoksi, voit noutaa sen uimahallilta tai Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrasta jakelupäivän jälkeen.
Kansainvälistä Vammaisten päivää vietetään lauantaina 3.12.
YK:n yleiskokous julisti joulukuun kolmannen päivän Vammaisten päiväksi jo vuonna 1992. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin vammaisten asemaa, tehdä yhteiskunnasta esteettömämpi ja parantaa ihmisten suhtautumista erilaisuuteen. Nokian kaupunki ja Nokian Vammaisneuvosto järjestävät yhteistyössä ohjelmaa Vammaisten päivänä.
Uimahallin energiasäästötoimet on otettu käyttöön
Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti Nokian uimahallin kylmävesiallas on poistettu käytöstä, saunoja on kummallakin puolella käytössä vain yksi ja myös uimahallin sisälämpötilaa on säädetty viileämmälle. Toimet ovat osa kaupungin laajempaa energiansäästöpakettia, jolla pyritään torjumaan energiapulaa ensi talvena. Säästötoimenpiteet ovat voimassa 1.11.2022 – 31.3.2023.