Tervetuloa mukaan Liikkuva minä! – kampanjaan
Nokian kaupungin liikuntapalvelut kutsuu kaikenikäiset nokialaiset mukaan liikkumaan touko-lokakuun aikana osana kunnan omaa Liikkuva minä - kampanjaa. Osallistua voit kerryttämällä kävelykilometrejä, pyöräilykilometrejä tai liikkumalla juuri sinulle mieluisalla tavalla! Kuntalaisten ohella haastamme mukaan myös paikalliset toimijat liikuttamaan oman seuran, järjestön ja yhteisön jäseniään sekä paikalliset työyhteisöt, koulut ja päiväkodit !
Kampanjan aikana vietetään monenlaisia valtakunnallisia teemapäiviä, joiden ajatuksena on kannustaa ihmisiä liikkeelle. Meidän oman kampanjan ajatuksena on kannustaa nokialaisia huolehtimaan hyvinvoinnistaan liikunnan keinoin sekä samalla osallistua näihin teemapäiviin itsensä hyväksi. Kampanjaamme kuuluvat liikuntavinkit saattaa auttaa jotain kuntalaista löytämään myös juuri itselleen sopivan liikuntamuodon. Teemapäiviin liittyvien tempausten ja Nokian liikuntavinkkien lisäksi tarjolla on myös perinteinen Nokian kymppi ja vitonen, tällä kertaa omatoimisena lenkkinä. Muista mahdollisista tapahtumista ja kampanjaan liittyvistä tempauksista tiedotamme myöhemmin, tätä artikkelia päivittämällä.
Nokian uimahalli on suljettuna huolto- ja kunnostustöiden vuoksi 19.6.–15.8.
Nokian uimahalli on suljettuna 19.6.–15.8. sillä hallissa tehdään tuolloin huolto- ja kunnostustöitä. Jo käyttöikänsä loppupäässä oleva 45-vuotias uimahallirakennus edellyttää perusteellista vuosittaista kunnostusta, jotta se voidaan pitää muulloin turvallisesti auki ja asiakkaiden käytössä.
Uimahalli avataan vesiliikuntaan 1.6.
Nokian uimahallin uinti- ja saunatilat voidaan avata yleisölle tiistaina 1.6. Kuntosali ja muut uimahallin liikuntatilat pysyvät yleisöltä suljettuna. Perusturvalautakunta päätti 25.5. kokouksessaan lieventää muitakin koronarajoituksia alueellisen pandemiaohjausryhmän suositusten mukaisesti.
Aikuisten joukkuelajien harrastaminen ulkona on taas mahdollista, uimahalliin pääsevät yli 63-vuotiaat
Koronatilanne on kehittynyt Pirkanmaalla edelleen myönteiseen suuntaan, mutta alue on edelleen kiihtymisvaiheessa. Nokian perusturvalautakunta päätti eilen, että aikuiset voivat nyt harrastaa ulkona korkeintaan 50 henkilön ryhmissä OKM/THL:n turvaohjetta noudattamatta. Esimerkiksi joukkuepeleissä ei tarvitse enää noudattaa turvavälejä. Myös turnaukset ovat mahdollisia.
Alle 12-vuotiaiden lasten ulkoliikunnassa voidaan luopua ryhmäkokorajoituksista
Alle 12-vuotiaat lapset voivat harrastaa Nokialla ulkona aiempaa vapaammin. Vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten harrastusten ryhmäkokorajoituksista sekä turvavälivaatimuksista luovutaan perusturvalautakunnan päätöksellä. Lievennys koskee vain ulkotiloja.