Luistelukentistä osa on jo luistelukunnossa
Luistelukenttiä kunnostetaan kovalla vauhdilla (21.12.2018) ja osa kentistä on jo saatu avattua. Tällä hetkellä luistelemaan pääsee Menkalassa, Keskusurheilukentän yleisöluistelualueella sekä Siuron kaukalossa. Muistathan, että kaikki Nokian kaupungin ylläpitämät hiihtoladut ja luistelukentät löytyvät karttasovelluksesta. Karttasovellus kertoo ajankohtaiset kunto- ja huoltotiedot siitä…
Nokian kaupunki palkitsi ansioituneita vapaa-ajan toimijoita itsenäisyyspäivänä
Nokian kaupungin vapaa-aikajaosto palkitsee vuosittain ansioituneita vapaa-ajan toimijoita. Vuoden 2018 tunnustuspalkinnot luovutettiin Kerholassa 6.12. Nokian kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa.
Kirjasto liikuttaa!
Tiesitkö että Nokian pääkirjastosta voi lainata liikuntavälineitä maksutta kirjastokortilla? Näin syksyn keleihin välineistöstä löytyy mm. liukuesteitä kenkiin ja kävelysauvoja. Myös kotikuntoiluun löytyy tasapainolautaa, hyppynaru, käsipainoja, nilkkapainoja, pilatesrullaa sekä perheen kanssa temppuiluun erilaisia sirkusvälineitä!
Marraskuun yleisöluisteluissa muutoksia
Huomenna lauantaina 10.11.2018 klo 15:15-16:15 on ylimääräinen yleisöluistelu kilpahallissa, kaukalo 1.
Sunnuntain isänpäivän yleisöluistelu klo 10-11 poikkeuksellisesti harjoitushallissa, kaukalo 2.
Vapaa-aikapalveluiden toimintaa syyslomalla
Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelut järjestää koulujen syyslomaviikolla mukavaa tekemistä perheille, lapsille ja nuorille. Lastenkulttuurikeskus Rullan lumoava Metsänpeitto -näyttely avautuu Taidetalolla 14.10., suosittu Vesisankarit-tapahtuma järjestetään Nokian uimahallilla 17.10. ja RapFactory-kiertue saapuu Harjuniityn nuorisotiloille 19.10. Nokian kaupunginkirjastolla satujoogataan ja tutustutaan lukukoiratoimintaan. AutumnBoom -tempaus tarjoaa lokakuussa avoimia liikuntakokeiluja nuorille syyslomaviikolta alkaen.