Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta ja Linnavuoren kirjasto avataan rajoitetusti 10.5.
Nokian perusturvalautakunta päätti koronarajoitusten lieventämisestä Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän suositusten mukaisesti. Lievennykset koskevat kirjastoja, näyttelytiloja ja museoita sekä lasten ja nuorten harrastamista ulkona. Koronatilanne on parantunut, ja Pirkanmaa siirtyy koronaluokittelussa leviämisvaiheesta takaisin kiihtymisvaiheeseen.
Alle 12-vuotiaiden lasten ulkoliikunnassa voidaan luopua ryhmäkokorajoituksista
Alle 12-vuotiaat lapset voivat harrastaa Nokialla ulkona aiempaa vapaammin. Vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten harrastusten ryhmäkokorajoituksista sekä turvavälivaatimuksista luovutaan perusturvalautakunnan päätöksellä. Lievennys koskee vain ulkotiloja.
Nuorten ja lasten sisätilojen harrastustoiminta voi jatkua Nokialla 21.4. alkaen
Nokian kaupungin perusturvalautakunnan päätöksen mukaisesti vuonna 2002 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten sisätilojen ryhmäharrastustoiminta voi jatkua kaupungin tiloissa turvaohjeita noudattamalla 21.4. alkaen. Myös Pirkan opiston opetustoiminta ja taiteen perusopetus voivat palata lähiopetukseen vuonna 2002 ja sitä myöhemmin syntyneiden osalta.
Tenniskentät kaudelle 2021 on avattu
Nokian kaupungin Keskuskentällä sijaitsevat Tenniskentät on avattu kesäkäyttöä varten. Tenniskentällä voi pelata ilmaiseksi ilman varausta, mikäli kentällä on tilaa. Varauksen tehneellä on kuitenkin ensisijaisesti oikeus kentän käyttöön.
Lasten sisätilojen harrastustoiminnan mahdollisesta avaamisesta päätetään Nokialla 20.4.
Nokian kaupungin perusturvalautakunta kokoontuu tiistaina 20.4. ja päättää, avataanko Nokian kaupungin tiloja vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmäharrastustoiminnalle. Lasten sisätilojen harrastustoiminnan tauko on lautakunnan päätöksellä voimassa Nokialla 20.4. saakka.