Alakouluikäiset

Tältä sivulta löydät tietoa ja tukea alakouluikäisen lapsen arkeen.

Alle kouluikäiset

Ensimmäisten ikävuosien aikana lapsen kasvu ja kehitys on nopeaa ja lapsi oppii hurjasti taitoja ennen kouluikää. Lapsen eri ikävaiheisiin liittyy erilaisia kehitysvaiheita ja lasten tarpeet ikävaiheissa vaihtelevat.

Odotus- ja vauva-aika

Lapsen odotusaikana alkaa valmistautuminen elämänmuutokseen ja lapsen syntymään, mutta myös kasvu vanhemmuuteen. Äitiysneuvolassa varmistellaan raskauden sujuminen odotetusti äidin ja syntyvän lapsen hyvinvointia seuraamalla. Kumppanin toivotaan osallistuvan neuvolakäynteihin yhdessä odottajan kanssa. Neuvolapalveluiden tärkein tavoite on odottajan, syntyvän lapsen ja koko perheen hyvinvointi.

Haaveena saada lapsi

Lapsen saamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa ajankohtaa tai elämäntilannetta. Jokainen tuleva vanhempi, pari tai perhe tekee itse omat ratkaisunsa, mutta omien pohdintojen tueksi voi etsiä tietoa ja keskustella asiantuntijoiden kanssa.

Parisuhteen tuki

Parisuhde on yksi ihmisen tärkeimmistä ja läheisimmistä ihmissuhteista. Se myös elää ja muuttuu elämänmuutosten mukana. Lapsiperheissä parisuhde ei ole vain kahden aikuisen välinen asia, vaan se vaikuttaa myös vanhemmuuteen ja lasten hyvinvointiin.