Klassisen musiikin huippuja konsertoi Nokialla maaliskuussa

Nokialla järjestetään maaliskuussa klassisen musiikin konsertteja, jotka tuovat kaupunkiin nimekkäitä taiteilijoita. Alkuvuodesta Emma-palkinnon saanut Kamus-kvartetti esiintyy Knuutilan kartanolla Siurossa, ja Wieniläisessä iltapäivässä esiintyvät viulisti Elisabeth Kropfitsch ja baritoni Benno Schollum (Itävalta) pianisti Maija Weitzin kanssa Kerholassa. Kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämiin konsertteihin on vapaa pääsy.

Vapaa-aikapalvelut tuottaa monipuolista ohjelmaa talvilomaviikolle

Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelut yhteistyökumppaneineen tuottaa monipuolista ohjelmaa koululaisten talvilomaviikolle 24.2.-4.3.2018. Luvassa on mm. musiikkiteatteria, hiihtokoulua, päiväleiri ja satuja sekä näyttelyssä että satutunneilla.

Nokia-viikon ja kesän ohjelmaa valmistellaan

Nokian kaupungin kulttuuripalvelut kutsuu nokialaisia toimijoita järjestämään tapahtumia ja tilaisuuksia kaupungin nimikkoviikolle, Nokia-viikolle, jota vietetään 19.-27.5.2018. Hinttalan kotiseututalon ja Pirkkalaistorin kesän esiintyjähaku on käynnissä 9.3.2018 saakka ja Hinttalan kesänäyttelyiden hakuaika päättyy 28.2.2018.

Nokian kaupunki huomioi rintamaveteraaneja yhteistyössä Nokian Sotaveteraanit ry:n kanssa

Nokian sotaveteraaniyhdistyksellä on ollut jo pitkään tapana muistaa poisnukkuneita jäseniään laskemalla havuseppele hautajaistilaisuudessa. Vuoden alusta käytäntö laajeni kattamaan myös niitä rintamaveteraaneja, jotka eivät kuulu yhdistykseen. Nokian Sotaveteraanit ry:n aloitteesta vuoden 2018 alussa mukaan talkoisiin tuli Nokian kaupungin kulttuuripalvelut, joka toimii jatkossa yhdistyksen kumppanina seppeleiden hankinnassa.