Yleisö liikkui vilkkaasti Nokia-viikon tapahtumissa
Nokia-viikkoa vietettiin 19.-27.5.2018. Nokian kaupungin vuosittaisen nimikkoviikon järjestelyissä oli jälleen mukana suuri joukko paikallisia toimijoita, seuroja, yhdistyksiä ja yhteisöjä. Mukana tapahtumia toteuttamassa olivat lisäksi Nokian seurakunta ja kaupungin eri palvelualueet.
Viikon ohjelmaan ilmoitettiin mukaan yli sata tapahtumaa, joiden myötä kävijöillä oli tilaisuus tutustua monipuolisesti kulttuuri- ja vapaa-ajantarjontaan, palveluihin, mielenkiintoisiin käyntikohteisiin sekä harrastusmahdollisuuksiin. Viikko huipentui Nokian Yrittäjät ry:n kolmen vuoden välein järjestämään Messut Nokialla -tapahtumaan.
Hinttalan vilkas kulttuurikesä käynnistyy
Hinttalan kotiseututalo on kesäaikaan vilkas museoalue kaupungin keskustassa. Ohjelmaa järjestävät erityisesti nokialaiset kulttuurijärjestöt ja -toimijat yhteistyössä kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa. Tuttuun tapaan luvassa on myös muutamia vierailijoita kauempaakin. Kesän kulttuuritarjonnassa on huomioitu kaikenikäiset. Tunnelmallisessa Café Hinttalassa voi nauttia kotoisista leivonnaisista, ja kahvilasta onkin muodostunut keskeinen kohtaamispaikka kesäaikaan. Kotiseutumuseolla työskentelevät kaupungin kesätyöntekijät kertovat sekä alueen historiasta että muista mielenkiintoisista vierailukohteista Nokialla. Ohjelmakausi käynnistyy tiistaina 5.6..
Kulttuuripalvelut etsii vanhoja Koskenmäki -aiheisia kuvia
Nokian kaupungin kulttuuripalvelut kokoaa yhdessä Nokia-Seura ry:n kanssa aineistoa uuteen, syksyllä 2018 julkaistavaan Koskenmäki -aiheiseen kotiseutupolkuun.
Oikaisu Nokia-viikon ohjelmatietoihin: Miss Nokia-finaali
Nokia-viikon painetussa käsiohjelmassa ja verkkosivuilla on julkaistu virheellinen tieto Miss Nokia -finaalin aikataulusta: Miss Nokia -kilpailun finaali käydään Nokian Edenissä lauantaina 26.5. klo 21, ei sunnuntaina 27.5., kuten käsiohjelmassa ja verkkosivuilla on kerrottu. Tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Kirjaston Nokia-viikko
Nokia-viikkoa vietetään toukokuussa 19.-27.5.2018. Kotikaupungin nimikkoviikko on kaikkien nokialaisten yhteinen tapahtuma, jonka ohjelman tuottamiseen osallistuu vuosittain lukuisa joukko yhteistyökumppaneita. Kirjaston Nokia-viikko polkaistaan käyntiin lauantaina 19.5. pelipäivän merkeissä. Kirjastossa tapahtuu muutenkin, sillä voit Nokia-viikolla mm. osallistua pelipäivään ja kokeilla roolipelaamista, oppia onnistuneista kasvivalinnoista kotipihalla, kuulla miehiä satuja lukemassa tai tavata kirjastoauton Nokian messuilla.