Tie Tampereelle -dokumenttielokuva kertoo vuoden 1918 tapahtumista
Nokian kaupungin kulttuuripalvelut järjestää yhteistyössä Pirkanmaan elokuvakeskuksen kanssa kaikille avoimen, maksuttoman yleisöesityksen Tie Tampereelle -dokumenttielokuvasta lauantaina 8. joulukuuta klo 15 Nokia-salissa. Elokuvan jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä elokuvan aiheista keskustelutilaisuudessa, jossa ovat paikalla ovat ohjaaja Tapio Kalliomäki ja asiantuntijana FT Tuomas Hoppu.
Itsenäisyyspäivä on kaikkien yhteinen juhla
Itsenäisyyspäivää vietetään Nokialla torstaina 6.12. perinteitä kunnioittaen. Nokian kaupunki ja seurakunta kutsuvat asukkaita yhteisiin tapahtumiin juhlistamaan 101 -vuotiaan Suomen juhlapäivää.
Loruillen, leikkien, laulaen -vauvaperheiden työpajat alkavat Nokialla
Vauvaperheille suunnatut, varhaiseen vuorovaikutukseen iloa ja erilaisia keinoja tuovat työpajat alkavat Nokialla joulukuussa. Kulttuuriosuuskunta Uulun paja sopii erityisesti noin 2 kk ikäiselle vauvalle hänen vanhempansa kanssa. Työpajan jälkeen on mahdollista keskustella yhteisistä ajankohtaisista asioista neuvolan terveydenhoitajan tai perhetyöntekijän kanssa, sillä pajat järjestetään Nokian kaupungin kulttuuri- ja neuvolapalveluiden yhteistyönä osana kulttuurihyvinvointityötä.
PRINTTI VI: valtakunnallinen näyttely Nokialla esittelee pienoisgrafiikkaa
Nokian kaupunki ja Nokian Kuvataiteilijat ry ovat kutsuneet vuodesta 2013 lähtien kuvataiteilijoita osallistumaan valtakunnalliseen pienoisgrafiikan näyttelyyn. Idea vuosittain toistuvasta näyttelystä syntyi kaupungin ja kuvataideyhdistyksessä toimivien ammattitaiteilijoiden toiveista järjestää yhteistyössä alueellisesti ja jopa valtakunnallisesti kiinnostava näyttely, joka toisi esiin taidegrafiikan menetelmien rikkautta helposti lähestyttävässä pienessä muodossa. Tämän vuoden näyttelyyn lähetettiin 213 teosta eri puolilta Suomea.
Teatteri Mukamaksen musiikkinäytelmä kiertueella varhaiskasvatuksessa
Teatteri Mukamaksen Nallen retkilaukku -näytelmä kertoo suomalaisesta kulttuuriperinnöstä musiikin ja nukketeatterin keinoin. Esitykset järjestetään kaikille varhaiskasvatuksen yksiköille osana Nokian Kulttuuripolun ohjelmaa ja vuodenkierrosta kertovaa teemavuotta. Osa esityksistä järjestetään Kerholassa, ja niihin voivat myös kotona olevat perheet varata paikkoja.