Taide- ja kulttuuritoimija, ilmoittaudu mukaan Kulttuuritorin verkostotilaisuuteen 3.9.!

Keväällä käynnistynyt Nokian Kulttuuritori jatkuu syyskaudella, ja ensimmäinen tilaisuus pidetään tiistaina 3. syyskuuta Tehdassaaressa. Osallistujilla on mahdollisuus osallistua ennen tilaisuutta opastetulle Tehdassaaren kierrokselle. Verkostotilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille nokialaisille taide- ja kulttuuritoimijoille. Erillisiä kutsuja tilaisuuteen ei lähetetä.

Kuolemantanssi avaa Raamin syyskauden

Dance macabre -näyttely tuo Nokialle taiteilijaryhmä Kuolemattomat, joka koostuu kuudesta kansainvälisesti tunnetusta nykytaiteilijasta. Taiteilijat ovat Jouko Alapartanen, Tuomas Korkalo, Ulla Remes, Anna-Maija Rissanen, Mika Vesalahti ja Susanne Stiegeler. Näyttelyn kaikille avoimet avajaiset ovat keskiviikkona 14.8.2024 klo 18 - tule tapaamaan taiteilijat!

Kulttuurin välitilojen viides hakukierros elokuussa

Välitilamallissa väliaikaisesti tyhjillään olevia tiloja luovutetaan maksutta kulttuuri- ja taidetoimijoiden käyttöön avoimen haun kautta. Tiloja voi hakea työskentelyyn ja teosten valmistamiseen, teosten esittämiseen tai näyttelyihin, projektien toteuttamiseen ja avoimeen yhteisölliseen kulttuuritoimintaan. Nokialla haussa on Taidetalon alakerta ajalle 1.10.2024 - 31.5.2025 ja Nokian vanhan lukion luokkahuoneita 31.5.2025 asti. Hakemukset tulee jättää perjantaihin 30.8.2024 klo 15.45 mennessä.

Mariska palkittiin vuoden 2024 Iskelmä-Finlandialla

Muusikko ja laulaja-lauluntekijä Mariska on palkittu tämän vuoden Iskelmä-Finlandialla. 15 000 euron arvoinen Iskelmä-Finlandia -palkinto myönnetään kevyen musiikin tekijälle, joka on ansiokkaasti edistänyt suomalaista iskelmä- ja populaarimusiikkia. Nokian kaupungin jakama palkinto myönnettiin nyt 22. kerran Tapsan Tahdit -tapahtumassa.

Huippusuosittu Matias ja Anni -näytelmä ja irlantilainen musiikki Hinttalan loppukesän vetonauloina

Hinttalan kotiseutumuseon kesäkausi jatkuu syyskuun ensimmäiseen päivään asti. Koko kaudelle riittää ohjelmanumeroita ja erityisiä herkkuja on säästetty myös heinä-elokuulle. Heinäkuun 21. päivänä museopihan valloittaa suursuosion saavuttanut Matias ja Anni Starkista kertova näytelmä. Elokuun ensimmäisenä perjantaina 2.8. museolla soivat irlantilaiset kansansävelmät, ja tanssijalalla laitetaan koreasti.