KUMEKO Groupille uusi terminaali bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueelle Nokialle
Puu- ja kiertotalousalan yhtiö KUMEKO Group rakentaa uuden terminaalialueen ja käsittelylaitoksen Nokian Kolmenkulmassa sijaitsevalle bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueelle. Yhtiö vuokraa kaupungilta lähes kahdeksan hehtaarin tontin, jonne sijoittuu metsäpolttoaineiden sekä erilaisten jäteperäisten kierrätysmateriaalien käsittelyyn ja välivarastointiin keskittyvä yksikkö.
Nokia sai ensimmäisenä pirkanmaalaisena kuntana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen
UNICEF myönsi Nokian kaupungille Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen toukokuun lopussa. Nokia on Pirkanmaan kunnista ensimmäinen tunnustuksen saaja. Kaupungin tavoitteellinen kehittämistyö lasten oikeuksien ja yhdenvertaisen Nokian eteen jatkuu aktiivisena. Nykyinen tunnustus on voimassa kaksi vuotta.
Nokian kaupunki ja Väylävirasto sopimukseen asemanseudun kehittämisestä
Nokian kaupunki ja Väylävirasto ovat neuvotelleet kevään 2021 aikana hankesopimuksen, jossa osapuolet sitoutuvat suunnittelemaan ja edistämään Nokian ratapihan kehittämistä yhteisrahoitteisena hankkeena. Sopimus liittyy valtion ja Tampereen kaupunkiseudun välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen toteutukseen.
Nokian kaupunki etsii lammaspaimenia Pitkäniemeen ja Hätilännotkoon
Pitkäniemen ja Hätilännotkon niityillä laiduntaa kesällä 2021 noin 65 suomenlammasta ja karitsaa, jotka kuuluvat Nokian Sarkolassa toimivan Ala-Uotilan lammastilan katraaseen. Nokian kaupunki hakee lammaspaimenia huolehtimaan lampaiden päivittäisistä tarpeista.
Nokian Harjuniitystä yli 40 uutta omakotitonttia haettavaksi toukokuussa – uudet luovutusehdot parantavat ensihakijoiden mahdollisuuksia
Nokian Harjuniityn alueelta luovutetaan haettavaksi 41 uutta omakotitonttia toukokuussa 2021. Tonttihaku alkaa 14.5. ja päättyy 31.5. klo 12 mennessä. Harjuniitystä varattiin viime vuonna kaikki kaupungin luovuttamat 60 omakotitonttia tonttihakujen yhteydessä. Tontit ovat olleet erityisen kysyttyjä lapsiperheiden keskuudessa.