Pesimärauhaa rikottu Kaakkurijärvillä

Parasta aikaa pesillään hautovat kaakkuriemot ovat juuri nyt hyvin arkoja häirinnälle. Jotta pesinnät onnistuisivat, ranta-alueilla liikkumista tulee välttää ja pitää koirat kytkettyinä.

Nokialla torjutaan vieraslajeja mobiilipelin avulla 29.5. klo 9 alkaen

Kiitos osallistumisesta ja mielenkiinnosta vieraslajikartoitukseen liittyen. Saimme Crowdsorsa-pelin kautta niin paljon osallistumisia jo ensimmäisinä päivinä, että vieraslajialueet ovat nyt kartoitettu ja peli on tämän osalta suljettu. Tiedotamme erikseen seuraavasta vaiheesta eli kitkemisen aloituksesta.

Nokian Kartanonrannan suunnittelu etenee – yhteisöllisellä alueella asuu 1500 asukasta vuonna 2035

Nokian Kartanonrannan kaavasuunnitelmat ovat edenneet luonnosvaiheeseen. Kaavasuunnittelun pohjaksi on laadittu viitesuunnitelma, joka toimii visiona tulevasta asuinalueesta. Nokian Kartanon ympärille rakentuvalle alueelle suunnitellaan kerros- ja pientaloasumista sekä monipuolista palvelutoimintaa. Alue on aiemmin tunnettu Sahanrantana. Kaavaluonnosta käsitellään seuraavassa Nokian kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 23.5.2023.

Eläinlääkäri

Ympäristöterveys Pirteva huolehtii Nokian alueella eläinlääkintähuollosta, eläinsuojelusta ja eläintautien vastustamisesta. Päivystys Lemmikkieläinpäivystys puh. 0600 304 010 (ensimmäinen minuutti 4 €, sen jälkeen 3 €/minuutti) Tuotanto- ja suureläinpäivystys puh. 0600 304 020 (0,67 €/min.) Päivystysaikana (arkisin klo 15–08, viikonloppuisin ja pyhäpäivisin)…