Nokian kaupunki avaa osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheen
Nokian kaupungin strategisena tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Vuoden 2024 talousarvioon onkin tuotu uutena osallistavan budjetoinnin määräraha. Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat ideoivat ja päättävät kaupungin ennalta asettaman rahasumman käytöstä kaupungin asettamien reunaehtojen puitteissa. Nokialla osallistuvaan budjetointiin on osoitettu 50 000 euroa.
Nuorisovaltuutetut ottivat päätöksenteon perusteet haltuun
Nuoret ovat aktiivisesti mukana Nokian päätöksentekoelimissä kaupunginhallituksesta lähtien. Kapungin näkökulmasta nähdäänkin tärkeänä, että nuoria perehdytetään toimielinten käytänteisiin. Perusasioiden osaaminen antaa myös varmuutta kokoustilanteissa toimimiseen. Nuoria myös rohkaistiin kertomalla, että puheenvuorojen pitäminen voi välillä jännittää myös konkaripoliitikkoja.
Millaisiin asioihin haluaisit Nokialla osallistua ja vaikuttaa? Asukaskysely on nyt auki.
Nokian kaupungin strategisena tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Tätä työtä varten Nokian kaupunki on avannut asukaskyselyn, jonka tavoitteena on saada tietoa nykytilanteesta sekä kerätä kaupunkilaisten näkemyksiä, miten osallisuutta tulisi kehittää.
Lapsiystävällinen kunta- työ etenee
Nokian kaupungin toinen Lapsiystävällinen kunta- toimintasuunnitelma on valmistunut. Työ asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi on jo käynnistetty. Tutustu toimintasuunnitelman tavoitteisiin ja lasten ja nuorten osallisuuteen kehittämistyössä.
Lasten ja huoltajien palaute varhaiskasvatuksen aloittamisesta ja kehittämistoimenpiteemme
Varhaiskasvatuksen aloittaminen on iso muutos lapselle ja koko perheelle. Kysymme huoltajilta palautetta vuosittain, jotta voimme kehittää aloitusta entistä paremmaksi. Tänä vuonna kysyimme ensimmäistä kertaa myös lasten ajatuksia varhaiskasvatuksen aloituksesta. Tutustu tuloksiin ja kehittämistoimenpiteisiimme.