Ympäristökasvatusviikko

Ympäristönsuojeluyksikkö toteuttaa kestävää kehitystä mm. koordinoimalla vuosittain järjestettävän ympäristökasvatusviikon. Viikon tehtävänä on tutustuttaa lapset ja nuoret ympäristöön, luontoon, kierrätykseen, kestävään kehitykseen ja ympäristöteknologiaan liittyviin aiheisiin eri näkökulmista.

Viikon avulla halutaan edistää lasten ympäristötietoisuutta ja opastaa heitä kestäviin elämäntapoihin sekä luonnon arvostukseen. Ohjelma on maksutonta päiväkodeille, perhepäivähoitajille, esikouluille, ala- ja yläkouluille, lukiolle sekä ammattiopistolle.

Ympäristökasvatusviikon ”Muutosta ilmasssa” ohjelma on julkaistu

Ympäristönsuojeluyksikkö toteuttaa lapsille ja nuorille suunnatun ympäristökasvatusviikon tänä syksynä 16.-20.9.2024. Jo kuudetta kertaa järjestettävä ympäristökasvatusviikko pureutuu tänä vuonna ilmasto teeman alla ilmastopäästöihin, hiilineutraalisuuteen ja luonnonmonimuotoisuuden arvostamiseen. Ohjelmaa on tarjolla kaikille ikäryhmille päiväkotilaisista toisen asteen opiskelijoihin. Ohjelma on julkaistu ja varattavissa päiväkoti- ja kouluryhmille. Ympäristöviikon ohjelma 2024

Ympäristökasvatus näkyy myös päiväkotien ja oppilaitosten ulkopuolella. Koko syyskuun on mahdollista ihailla Virran lasten osastolla Alhonniityn päiväkodin lasten taideteoksia sekä pelata My2050 mobiilia seikkailupeliä. Kuka tahansa voi mennä syyskuun ajan testaamaan ilmastotietonsa ja taitonsa Vihnusjärven alueelle rasteille. Nokian Mammat järjestää jälleen mahtavan ”Ihmeellinen ilmasto” – perhetapahtuman Virran Hiomo-salissa tiistaina 17.9. klo-17-18.30, jonne kaikki lapsiperheet ovat tervetulleita!