Kiinteistön omistajien talvikunnossapidon vastuut
Lumella on oma oikeudellinen ulottuvuutensa. Leijuvina hiutaleina se ei kuulu kenellekään, mutta maahan, katolle tai rakenteisiin laskeutuessaan siitä tulee kiinteistön omistajan omaisuutta.
Kiinteistön omistaja tai haltija huolehtii tonttiliittymän, rummun ja postilaatikoiden edustan talvikunnossapidosta. Lunta ei saa kolata naapurikiinteistön puolelle, eikä kaupungin omistamalle maalle. Sijoituspaikan tulee olla omalla tontilla ja sitä valitessa kannattaa huomioida myös sulamisvedet. Lumien kasaamisella ei saa aiheuttaa haittaa eikä vahinkoa.
- Lumen poisto tonttiliittymästä
- Liukkauden torjunta
- Postilaatikon tai laatikkoryhmän talvihoito on laatikoiden omistajien hoitovastuulla.
- Tonttiliittymän rummun kunnossapidosta ja tukkeutuneen rummun aukaisusta vastaa kiinteistön omistaja. Rummun pitää toimia myös talviaikaan.
Nokian kaupunki on ottanut hoitaakseen jalkakäytävien talvikunnossapidon, vaikka kunnossapitolain mukaan se kuuluisi kiinteistöille.
Tonttiliittymän kunnossapito
Kaupunki urakoitsijoineen huolehtii tonttikatujen aurauksesta. Auraus aloitetaan ja lopetetaan suunnitelmallisesti, katujen hoitoluokat ja tehokkuus huomioiden. On hyvä muistaa, että aina jokin katu jää viimeiseksi, mutta kaikki kadut hoidetaan suunnitelman mukaisesti.
Auraustöiden yhteydessä tonttiliittymiin voi muodostua lumivallia, jonka poistaminen kuuluu kiinteistön omistajalle. Liittymä on hoidettava kadun ajoradan reunasta alkaen. Jokaisen tulee huolehtia lumen sijoittamisesta omalle tontilleen tai sille varatuille alueille.
Vikailmoituksen tekeminen
Jos tonttikatusi on jäänyt kokonaan auraamatta, tienpinta on erittäin liukas tai lumivallin korkeus estää risteysalueella näkyvyyden, voit tehdä vikailmoituksen. Ilmoituksia käsitellään joka arkipäivä.
Huomioithan, että lumen ja sohjon poiston toimenpideajat voivat ylittyä ääriolosuhteissa, sankan lumisateen tai tiuhaan muuttuvan keliolosuhteen vuoksi. Liikennealueet hoidetaan laatuvaatimusten mukaiseen kuntoon mahdollisimman pian alkaen korkeamman hoitoluokan omaavilta väyliltä.
Ensin aurataan 1-luokan pääväylät, sen jälkeen 2-luokan kokoojakadut ja vasta viimeiseksi 3-luokan tonttikadut.
Talvihoidon laatuvaatimukset ja hoitoluokat sivut 15-19
Päivystys
Päivystysnumero on tarkoitettu vain kiireellisille välitöntä varaa aiheuttaville katualueita koskeville asioille. Poliisi ja pelastuslaitos käyttävät samaa päivystysnumeroa virka-apupyyntöihin.
Huolehditaan siitä, että päivystysnumeroon soitetaan vain todellista vaaraa aiheuttavien tilanteiden vuoksi ja kiireettömät asiat hoidetaan vikailmoituslomakkeella. Päivystysnumeron löydät verkkosivun oikeasta reunasta ja mobiililaitteella selatessa sivun alaosasta.
Sivua on päivitetty 16.12.2024