Yhteenveto kaupungin vuoden 2024 ilmastotoimista on julkaistu


Yhteenveto Nokian kaupungin vuoden 2024 ilmastotoimista on julkaistu kaupungin verkkosivuilla. Ilmastoraportti kokoaa yhteen vuoden 2024 keskeiset toimet ja nostaa esiin tärkeimmät tavoitteet vuodelle 2025. Lisäksi raporttiin on koottu erilaisia tunnuslukuja ja trendejä ilmastopäästöjen kehityksestä ja toiminnan muutoksista Nokialla. Ilmastoraportti menee tiedoksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.

Vuoden 2024 laajoja teemoja Hiilineutraali Nokia 2030 -ilmastotiekartan toteutuksessa olivat mm. hiilinielujen ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen vahvistaminen, päästöttömän liikenteen edistäminen, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

– Erityisesti kiertotalous nousi vahvasti keskusteluihin vuoden aikana. Näemme, että kaupungeilla on tärkeä rooli kiertotalousyhteiskuntaan siirtymisen vauhdittamisessa. Nokian kaupunki onkin ensimmäisten joukossa valmistellut oman sitoumuksen kiertotalouden green dealiin ja haluaa näin tarjota alan toimijoille ennakoitavan ympäristön kiertotalousratkaisuiden kehittämiselle, toteaa energia- ja ilmastoasiantuntija Satu Nurmioja tyytyväisenä.

Ilmastotoimien edistymistä voi seurata kaupungin verkkosivuilta löytyvästä ilmastovahdista.

 

Liikenteen päästöt edelleen Nokian suurin haaste

Nokian päästökehitys jatkui edelleen vähenevänä ja tieliikenne suurimpana yksittäisenä päästölähteenä. Kaupunki pyrkii vähentämään liikenteen päästöjä monin tavoin. Tärkeimpinä toimina matkakeskusalueen ja joukkoliikenteen kehittäminen. Lisäksi kävelyn ja pyöräilyn edistäminen huomioidaan niin maankäytön suunnittelussa kuin mm. katusaneerausten ja muiden infrahankkeiden yhteydessä. Kaupunki sai vuoden 2024 aikana valmiiksi lakisääteiset sähköautojen latausasemien rakentamiset kaupungin kiinteistöille. Latausasemat löytyvät nyt 14 kiinteistöltä ja ovat kaikkien vapaassa käytössä (Nokian sosiaali- ja terveysasemalla vain henkilökunnalle). Latauspaikat löytyvät Virta-latauskartalta.

 

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen yhä tärkeämpää

Vuosi 2024 oli mittaushistorian lämpimin vuosi tähän mennessä kuten myös kymmenen edellistä vuotta. Vuosi 2024 oli ensimmäinen kalenterivuosi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti 1,5 asteella Pariisin ilmastosopimuksessa kriittiseksi rajaksi asetun esiteollisen tason. Vuosi rikkoikin maailmalla monia ennätyksiä niin lämpötilan, tulvien, kuivuuden kuin metsäpalojenkin osalta.

Kaupunki tarkasteli vuoden 2024 aikana erityisesti hiilinielujen tilannetta ja aloitti toimet niiden vahvistamiseksi kaupungin metsissä. Myös maankäytön suunnittelussa tutkittiin erilaisia toimia ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja hiilinielujen säilyttämiseen. Luonnon monimuotoisuutta lisättiin mm. esittämällä uusien luonnonsuojelualueiden perustamista ja toteuttamalla luonnonhoitotoimia ja vieraslajien torjuntaa.

 

Lisätiedot:
Energia- ja ilmastoasiantuntija Satu Nurmioja, puh. 040 619 7365
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi

Verkkosivut:
Hiilineutraali Nokia 2030 ilmastoraportti vuodelta 2024
Nokian ilmastovahti
Hiilineutraali Nokia 2030