Vuoden parhaat vaikutusarvioinnit palkittiin YVA-päivillä – Nokian kaupungille Hyvä SOVA -palkinto


Hyvä YVA –palkinto myönnettiin Caruna Oy:lle Seinäjoki-Jurva 110 kV voimajohdon ympäristövaikutusten arvioinnista ja Hyvä SOVA –palkinnon sai Nokian kaupunki Koukkujärven jätevedenpuhdistamon ja jätteenkäsittelykeskuksen asemakaavan vaikutusten arvioinnista. Henkilökohtaisen tunnustuspalkinnon sai neuvotteleva virkamies Seija Rantakallio ympäristöministeriöstä.

Ilmakuva Pirkanmaan Jätehuollon jätteenkäsittelykeskuksesta. Etualalla näkyy jäteaumoja ja taaempana peltihalli.

Yva ry palkitsee vuosittain ansiokkaita vaikutusarviointeja. Tänä vuonna palkinnot jaettiin YVA-päivillä Helsingissä 21.3.2019. Ympäristövaikutusten arvioinnin tavoitteena on estää ja vähentää hankkeista, suunnitelmista ja ohjelmista aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia.

Hyvä YVA –palkinto
Hyvä YVA –palkinto myönnettiin Caruna Oy:lle Seinäjoki-Jurva 110 kV voimajohdon YVA-menettelystä. Arviointimenettelyssä on tunnistettu hankkeen kannalta keskeiset ja merkittävät ympäristövaikutukset. Vaikutusten selvittämisen perusteeksi on hankittu riittävät tiedot ympäristön nykytilasta ja tarkasteltavasta vaikutusalueesta.

Ympäristövaikutuksen arviointiselostuksessa on huomioitu varsin kattavasti vaikutukset maankäyttöön, luonnonoloihin ja ihmisten elinoloihin. Arviointiselostus on selkeä ja antaa vastaukset YVA-arvioinnin aikana tulleisiin kysymyksiin. Myös pysyväisvaikutukset luontoon ja luonnonsuojelualueisiin on selvitetty riittävästi. Johtolinjaan kuului maisemallisesti tärkeitä alueita, joihin kohdistuvat vaikutukset on selvitetty erinomaisesti.

Erityismaininnan ansaitsee arviointimenettelyn aikainen dynaaminen suunnittelu. YVA-menettelyn aikana saatujen palautteiden ja tehtyjen selvitysten perusteella molempia vaihtoehtoisia reittejä on kehitetty. Linjauksia kehitettäessä on huomioitu mm. kiinteistörajat, liito-oravan elinympäristö, etäisyys asuinrakennuksista, näkyvyys maisemassa ja olemassa olevan voimajohto sekä tieinfran hyödyntäminen.

Voimajohtoreitin valinta on aina monen tekijän kompromissi. Reittien esisuunnittelussa on pyritty huomioimaan tekijöitä mahdollisimman tasapuolisesti. Myös yhteysviranomainen on ollut arviointiin tyytyväinen. Lausunnossa mainitaan, että arviointiselostus on selkeä ja havainnollistava ja se antaa riittävän kokonaiskuvan hankkeen ympäristövaikutuksista. Palkitun YVA-menettelyn hankevastaava on ollut Caruna Oy, YVA-konsultti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy ja yhteysviranomainen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.

Hyvä SOVA-palkinto
Hyvä-SOVA -palkinto myönnettiin Nokian kaupungille. Nokian kaupungin Koukkujärven jätevedenpuhdistamon ja jätteenkäsittelylaitoksen asemakaava ja asemakaavan muutos on sovitettu erinomaisesti Koukkujärven bioratkaisuhankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kanssa.

Menettely on ollut esimerkki siitä, miten kaksi hallinnollista menettelyä, asemakaavoitus ja YVA-prosessi on ollut mahdollista sovittaa yhteen siten, että kuulemiset ja yleisötilaisuudet on järjestetty samanaikaisesti. Tästä on nykyään säädetty myös 5.5.2017 voimaan tulleessa laissa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä.

Nokian tapauksessa yhteensovittamisesta sovittiin asemakaavoituksen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa helmikuussa 2016, yhteinen yleisötilaisuus oli saman vuoden syksyllä. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja Koukkujärven bioratkaisun arviointiohjelma olivat sen jälkeen samanaikaisesti nähtävillä.

Varsinainen asemakaavaehdotus on laadittu YVA-selostuksesta saadun yhteysviranomaisen lausunnon jälkeen, jolloin on voitu hyödyntää vaikutusten arvioinnissa tehtyjä selvityksiä. Ympäristövaikutusten arviointimenettely on tuottanut näin ajoitettuna myös asemakaavaan tarvittavan selvitysaineiston.

Yhteensovittaminen sopii hyvin yhdyskuntahuollon kannalta tärkeisiin hankkeisiin. Menettelyn keskeinen merkitys on ollut siinä, että asemakaavan kaavoitusvaiheessa saatiin merkittävää tietoa hankkeen vaikutuksista ja asukkaille voitiin antaa vastauksia asialliseen tietoon perustuen. Osallisten kannalta tärkeimmät keskustelut käytiin asemakaavan aloitusvaiheessa, jolloin oli jo tietoa hankkeen vaikutuksista. Lisääntynyt tieto hankeen vaikutuksista johti lopulta siihen, että asemakaavaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia eikä asemakaavasta valitettu.

Palkitun SOVA -menettelyn asemakaavan on laatinut Nokian kaupunki, hankkeesta vastaavat ovat olleet Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja Nokian Vesi Oy, konsulttina Pöyry Finland Oy. Kaavaohjauksesta vastaava alueellinen viranomainen ja yhteysviranomainen on ollut Pirkanmaan ELY -keskus.

Henkilökohtainen tunnustuspalkinto Seija Rantakalliolle

Henkilökohtainen tunnustuspalkinto myönnetään vuonna 2019 Seija Rantakalliolle, joka on toiminut pitkäaikaisesti ja ansiokkaasti ympäristöministeriössä YVA-lainsäädännön ja sen soveltamisen kehittäjänä niin Suomessa kuin kansainvälisissä yhteyksissä.

Seija Rantakallio on työskennellyt ympäristöministeriössä vuodesta 1996. Hän vastaa ministeriössä YVA-lainsäädännön kehittämisestä ja toimeenpanosta, alueellisten ympäristöviranomaisten ohjauksesta sekä Suomen asemoinnista EU:ssa Espoon sopimuksen toteuttamisessa. Hän on toiminut Espoon sopimusta toteuttavan toimenpanokomitean puheenjohtajana ja on tällä hetkellä jäsenenä sopimuksen johtokunnassa. Lisäksi hän on Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Suomen ja Viron kahdenvälisessä YVA-komissiossa. Hän on toiminut aktiivisesti myös pohjoismaisessa ja arktisessa yhteistyössä.

Ennen siirtymistään ympäristöministeriöön Seija Rantakallio työskenteli Tiehallinnossa ollen mukana hankkeissa, joissa ensimmäisinä toteutettiin uutta YVA-lakia. Hän on myös Tiehallinnon uraauurtavan YVA-ohjeistuksen kirjoittaja.

Seija Rantakallion panos on ollut keskeinen vuonna 2017 voimaan tulleen YVA-lain aikaansaamisessa sekä hankeluettelon päivittämisessä 2019. Työtoverit tuntevat Seijan asialleen omistautuneena, tarkkasilmäisenä ja tinkimättömänä työskentelijänä, jonka kanssa yhteistyö on sujuvaa, iloisuuden sävyttämää ja tuloksellista.

Lisätietoja:
Yva ry, palkintoraadin pj Antti Puhalainen, puh 040 778 9905

Yva ry
Yva ry on vuonna 1994 perustettu yhdistys, joka toimii yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina ympäristövaikutusten arvioinnin parissa toimivien kesken. Se edistää osallistuvaa ja eri arvot esille tuovaa suunnittelua. Yhdistyksen keskeisiä toimintamuotoja ovat YVA-alan vuotuisen päätapahtuman YVA-päivän järjestäminen sekä päivän yhteydessä jaettavat Hyvä YVA ja Hyvä SOVA -palkinnot. Lisätietoja yhdistyksestä ja sen toiminnasta http://www.yvary.fi  Lisätietoja Hyvä YVA ja Hyvä SOVA -palkinnoista (palkintosäännöt ja aiemmat palkitut) http://www.yvary.fi/yva-palkinto/