Uimahalli avataan vesiliikuntaan 1.6.


Nokian uimahallin uinti- ja saunatilat voidaan avata yleisölle tiistaina 1.6. Kuntosali ja muut uimahallin liikuntatilat pysyvät yleisöltä suljettuna. Perusturvalautakunta päätti 25.5. kokouksessaan lieventää muitakin koronarajoituksia alueellisen pandemiaohjausryhmän suositusten mukaisesti.

Uimahalliin voidaan ottaa sisään puolet normaalista asiakasmäärästä. Lisäksi kävijöiden tulee huolehtia tarkasti turvallisuus- ja hygieniaohjeista.

Nuorisotilat aukeavat aiempaa laajemmin 31.5. alkaen.

Alle 20-vuotiaiden (vuonna 2002 ja myöhemmin syntyneet) lajinomainen harjoittelu ja kilpailutoiminta on nyt sallittua myös sisätiloissa. Yleisömäärissä on kuitenkin noudatettava AVIn kokoontumisrajoitusta, eivätkä vanhemmat tai saattajat saa kokoontua ryhmiin lasten harrastusten yhteydessä.

Perusturvalautakunta päätti myös sallia vertaistukiryhmien ja avoimen varhaiskasvatuksen toiminnan Nokialla, kunhan niissä huomioidaan AVIn määrittelemä 50 henkilön kokoontumisrajoitus.

Lisätiedot medialle:
vapaa-aikajohtaja Asta Engström, 040 7799 068
perusturvajohtaja Sanna Rautalammi, 040 7799 270