Torstain 26.10. Kulttuuripaneeli peruttu


Joudumme valitettavasti perumaan torstain 26.10. Kulttuuripaneelin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Korvaava tilaisuus järjestetään kevättalvella 2024.

Kaupungin ensimmäinen kulttuuriohjelma Juurevasti urbaani Nokia 2030 hyväksyttiin toukokuussa 2023. Kyseessä on kaupunkitasoinen suunnitelma, jossa korostuvat yhteistyö sekä kaupunkiorganisaation sisällä että muiden kulttuuritoimijoiden kesken. Nokian kulttuuriohjelmaa käsittelevissä Kulttuuripaneeleissa kerätään kuntalaisten ja kulttuuritoimijoiden näkemyksiä siitä, miten kaupungin ensimmäistä kulttuuriohjelmaa toteutetaan monialaisena yhteistyönä.

Torstain 26.10. Kulttuuripaneeli on valitettavasti peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Korvaava tilaisuus teemalla ”Juuriaan vaaliva, uudistuva kaupunkiympäristö ja –kulttuuri” järjestetään kevättalvella 2024.

Marraskuun Kulttuuripaneelin teemana ”Näkyvä ja tuntuva Nokia”

Seuraava Kulttuuripaneeli toteutetaan Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virran Hiomo-salissa ennakkotietojen mukaisesti torstaina 23.11. klo 18-20. Illan teemana on ”Näkyvä ja tuntuva Nokia”. Keskustelussa pureudustaan yhdessä panelistien kanssa mm. siihen, miten teemme tapahtumien järjestämisestä Nokialla helpompaa ja millä keinoin voimme tukea taiteen ja kulttuurin ammattilaisten ja muiden luovan alan yrittäjien toimintamahdollisuuksia ja elinkeinoa Nokialla. Tarjoilun vuoksi tilaisuuteen tulee ilmoittautua ennakkoon.

Ilmoittaudu Kulttuuripaneeliin 23.11.

Voit tutustua kulttuuriohjelmaan, kärkiteemoihin ja toimenpiteisiin verkkosivuillamme.

Tutustu kulttuuriohjelmaan