Tiedoksi ohjatuissa perheliikuntaryhmissä käyville!


Vallitsevan koronatilanteen vuoksi jatkossa Nokian kaupungin ohjatuissa perheliikuntaryhmissä (Perhetemppu kuperkeikka, Koko perheen palloilukoulu ja perhesirkus)voi olla kustakin perhekunnasta vain 1 aikuinen paikalla riippumatta lasten määrästä. Tällä toimenpiteellä pyrimme rajoittamaan toimintoihin osallistuvien aikuisten määrää ja pienentää osallistujamääriä tilojen ollessa rajalliset ja turvavälien noudattaminen osittain haastavaa. Aikuinen joka lapsen kanssa tulee tunnille voi olla myös joku muu kuin lapsen vanhempi, esim. isovanhempi - kuten aiemminkin. Tämä käytäntö koskee ainoastaan mainittuja perheliikuntaryhmiä, ei siis lasten ryhmiä (liike- ja puuharyhmät) tai esimerkiksi perheuintia, jossa vesiturvallisuussyistä jokaisella lapsella tulee altaassa olla aikuinen. Käytäntö on voimassa 2.11.2020 alkaen toistaiseksi (kunnes toisin ilmoitetaan).