TERVEYSKESKUKSEN PUHELINPALVELU ON RUUHKAUTUNUT


Kuten niin monessa muussakin kunnassa, myös Nokialla terveyskeskuksen vastaanottopalveluiden puhelinpalvelu on pahasti ruuhkautunut.

Kesälomien loppuminen ja koronan lisääntyminen ovat aiheuttaneet puhelujen määrän valtavan kasvun.

Lisätyövoimaa on palkattu ja palkattaisiin enemmänkin, mutta kuten uutisista tiedämme, maassamme on tällä hetkellä erittäin suuri pula hoitajatyövoimasta.

Teemme parhaamme ruuhkan purkamiseksi ja pyydämme apuasi tähän työhön.  Huomioimalla seuraavat seikat autat meiltä palvelun nopeutumisessa:

  • ota yhteyttä samasta asiasta vain yhden kanavan kautta. Jos olet jättänyt viestin Omaolon tai Omahoidon kautta, älä jätä enää takaisinsoittopyyntöä. Jokainen yhteydenotto käsitellään ja takaisinsoittopyyntö johtaa yhteydenottoon puhelimitse, vaikka asiasi olisi jo hoidettu sähköisiä kanavia pitkin.  Tällä hetkellä nopein tapa saada yhteys on Omaolo (www.omaolo.fi).
  • vastaathan, kun sinulle soitetaan. Soitot tuleva joko numerosta 035 652 111 tai soittajana lukee Häme.  Meillä on tällä hetkellä takaisinsoittopalvelussa n. 140 numeroa, joihin on soitettu kolme kertaa tai useammin, eikä asiakasta ole tavoitettu.  Voimassa oleva takaisinsoittopyyntö estää sinua jättämästä uutta soittopyyntöä, jos esimerkiksi tulee tarvetta ottaa yhteyttä jonkin toisen asian vuoksi.
  • soita vain sellaisesta numerosta, johon pääset vastaamaan. Meille on tullut puheluita firmojen numeroista, joihin takaisin soitettaessa puhelu yhdistyy ko. firman keskukseen tai takaisinsoittopalveluun, emmekä tavoita soittajaa. Voimme soittaa sinulle myös illalla tai viikonloppuna, minkä vuoksi henkilökohtaisesta puhelimesta soittaminen on tärkeää.
  • tarvitessasi kiireellistä hoitoa voit tulla suoraan kiirevastaanotolle Vihnuksen terveysasemalle. Silloin hoidon tarpeen arviointi tehdään paikan päällä.  Kiirevastaanotolla hoidettavia asioita ovat sellaiset asiat, joihin tarvitaan apua1-3 päivän aikana,
  • ymmärrämme, että yhteyden saamisen hitaus turhauttaa. Hoitajien haukkuminen, uhkailu ja kiroilu eivät asiaasi edistä.  Hoitajamme tekevät kaikkensa kovan paineen alla palvellakseen sinua.

 

Nokialla 26.8.2021

 

Minna Luoto

terveyspalveluiden johtaja