Taidetila Raamin uusi Mimesis-näyttely istuu jättiläisten olkapäillä


Nokialaisen valokuvaajan Hannu Piiraisen näyttely kumartaa taidehistoriaa ja antiikin ihanteita modernilla ja visionäärisellä toteutuksella.

Näyttelyn nimi Mimesis viittaa historiaan, antiikin taide- ja kauneusihanteisiin, joissa luonnon täydellinen kopioiminen oli taiteen keskeinen idea. Hannu Piiraisen näyttelyn mimeettisyys perustuu ideoiden lainaamiseen niiltä taiteilijoilta, jotka ovat tehneet syvän vaikutuksen – näin kuviin kerrostuu merkityksiä ja ajallisia kerrostumia.

Mimesis-näyttely rakentuu Piiraisen itse rakentamallaan kameralla otetuista valokuvista sekä veistoksista, jotka toistuvat myös valokuvateoksissa. Veistoksissa olennaista on muodon hahmottaminen: Samaa kolmiulotteisen muodon illuusiota on tehty maalaustaiteessa, kun kolmiulotteinen kohde tehdään kaksiulotteiselle pinnalle. Tämä on yhteistä myös valokuvauksessa ja erityisesti tuote- ja muotokuvauksessa. Hannu Piirainen korostaakin, että suomen kielen sana muotokuvaus on erittäin kuvaava, kuvataan muodot.

”Itselleni kuvan valaisun rakentaminen on samankaltaista kuin veistoksen tekeminen siltä osin, että tehdään kohteen muodot näkyväksi. Koko projektini perustuu hitaaseen prosessiin, jossa keskustelen vanhojen ideoiden kanssa aikana, jolloin kuvan tekemisen nopeus on mullistunut”, Hannu kertoo.

Hannu Piirainen kuvaa rakentamallaan 4×5 tuumaisella ison koon kameralla, jonka runko on rakennettu pulpetin kansista. Itse kuvaaminen on hidas ja keskittymistä vaativa prosessi, ja kuva tehdään suoraan valokuvapaperille esimerkiksi filmin sijaan.

Mimesis-näyttely kommentoi nykypäivän viestinnän hektisyyttä ja kuvallisen ilmaisun läpileikkaavuutta kaiken viestinnän ollessa hyvin kuvallista. Kuvien tekeminen on äärimmäisen nopeaa, tekniset mahdollisuudet rajattomat ja jatkuva kuvavirta kuormittavaa.

”Itselleni projekti on ollut rauhoittumista ja rajaamista kaiken tämän nopeuden ja rajattomien vaihtoehtojen äärellä. Tämä on tuonut minulle takaisin valokuvauksen taian ja jännityksen siitä, mitä on saanut tallennettua. Lopulta kuvan voi luoda yksinkertaisin välinein ja yksinkertaisuudesta voi syntyä vaikka mitä luovaa. Toivon sen välittyvän kuvien tunnelmassa”, Piirainen kuvailee.

 

Mimesis on esillä taidetila Raamissa 3.10.-14.11.2024 kirjasto- ja kulttuuritalo Virran aukioloaikojen mukaisesti. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Hannu Piirainen, valokuvaaja, hpiirainen@gmail.com, 050 494 1044

Hanna Westman, museo- ja kokoelma-amanuenssi, hanna.westman@nokiankaupunki.fi, 044 486 0979