Souranderintietä saneerataan
Saneeraus aloitettiin lokakuussa välillä Maununkatu – Kerhokatu. Souranderintiehen tehtävät toimenpiteet liittyvät tulevan matkakeskusalueen liikenteen ja kunnallistekniikan parantamistoimenpiteisiin. Työstä aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle.
Kuvassa: Souranderintie
Saneeraustyöt alkoivat lokakuun puolivälin paikkeilla ja työt jatkuvat vuoden loppuun asti. Saneerauksen kohteena on Souranderintien katualue Maununkadun ja Kerhokadun välillä. Kohteessa tehdään Nokian Vesi Oy:n hulevesi- ja vesihuoltoverkostoon liittyviä saneeraustoimenpiteitä.
Urakoitsijana toimii Turtolan Kaivin Oy. Työmaan aikana liikennettä ohjataan liikennemerkein ja kulkureittejä rajataan työmaa-aidoilla. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.
Liikenteen parantamisen toimenpiteet
- Nykyistä ajorataa kavennetaan seitsemän metrin leveyteen.
- Kerholan puolella olevaa yhdistettyä jalankulku- ja pyöräilyväylää sen sijaan levennetään, joka toimii jatkossa jalankulun ja pyöräilyn eroteltuna väylänä.
- Kerrostalojen puolella kapea yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä toimii jatkossa vain jalankulkuväylänä.
Kadunvarsipysäköinti saneerauksen valmistuttua
- Kerrostalojen puolella kadunvarteen voi pysäköidä kadun ylä- ja alapäässä aikarajoitteisesti parkkikiekolla 3h. Kerrostalojen liittyminen välisellä osuudella pysäköinti on kielletty.
- Kerholan puolella kadunvarteen voi pysäköidä aikarajoitteisesti parkkikiekolla 3h, Alasairaalankadun ja terveysaseman liittymän (vanha sairaala) välillä, mutta liittymästä ylöspäin pysäköinti on kielletty.
Lisätietoja antaa: KT suunnittelu rakennuttajainsinööri, Tommi Peltoniemi etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi