Nokia on mukana ainutlaatuisessa Ruudun takaa -taidetapahtumassa 1.–10.11.2024
Ruudun takaa on Pirkanmaan kaikkien aikojen laajin taidetapahtuma, jossa ikkunat toimivat näyttämönä kadulla kulkevalle yleisölle 20 Pirkanmaan kunnassa. Tapahtuman ensimmäinen viikonloppu saavutti suursuosion Tampereella. Tapahtuma on mittakaavaltaan ainutlaatuinen: yli 1000 toimijaa on osallisena noin 200 taidesisältöisen ikkunan toteuttamisessa loka-marraskuun aikana.
Nokialla 1.–10. marraskuuta 2024 järjestettävä Ruudun takaa -tapahtuma tuo taidetta nähtäville eri puolilla kaupunkia. Ikkunat muuttuvat taideteosten näyttämöiksi ja taidetta voi kokea iltaisin, jolloin luvassa on erityisiä esityksiä ja performansseja. Nokialla päätapahtumapäivät ovat perjantai 1.11. ja lauantai 2.11. Ruutujen katseluaika on pääosin iltaisin klo 18.00–21.00.
Tapahtuman tarkoituksena on tuoda valoa ja iloa syksyn pimeyteen yllättävillä ja ainutlaatuisilla valon ja varjon taideteoksilla, joissa ikkunat toimivat keskeisenä osana teosten esitysympäristöä.
– On todella upeaa nähdä, kuinka laajasti ja innokkaasti paikalliset taide- ja kulttuuritoimijat sekä yritykset ovat lähteneet mukaan Ruudun takaa -tapahtumaan. Nokialla mukana on niin teattereita, opistoja, kouluja kuin yksittäisiä taiteilijoitakin. Tapahtuma tuo esille, kuinka monipuolisia ja luovia kulttuurintekijöitä meillä on täällä. Yhteistyön voima näkyy joka ikkunassa ja on hienoa, että jokainen teos heijastaa paikallista osaamista ja tarinoita. Tämä on todella ainutlaatuinen tilaisuus tuoda taidetta kaikkien saataville ja levittää valoa pimeisiin iltoihin, kertoo Nokian kaupungin tapahtumakoordinaattori Teresa Herrero Vidfelt.
Ruudun takaa -tapahtuman kohteet Nokialla:
- Nokian Panimo: ”Keisarin synty” – esitys oluen valmistuksesta
- Pirkan Opisto: ”Nurin kurin ikkunassa” – ekososiaalinen yhteisötaideteos. Performanssi sekä installaatio.
- Nokian Työväenteatteri: ”Kasvot 110” – taide- ja valoinstallaatio sekä performanssi avajaisviikonloppuna klo 19–20
- Mirjami Liimatainen: ”Ajaton rakkaustarina” – multimedia- ja valokuvanäyttely
- Ihoterapiakeskus Kaunis iho: ”Nukkekoti” – Etunäyttämö
- Nokian uutiset: ”Uudelleenkoulutusyksikön pilvet viihdyttävät valtaväestöä” – Vanupilvi-installaatio, Matti Kuronen sekä ”Mielen Tila” – Matti Kurosen ja Eeva-Liisa Walinin suola- ja sekatekniikkaveistos
- Nordea: ”Viimeiset 10.000 kilometriä” – Eeva-Maija Walin
- Nokian kaupungin nuorisopalvelut: Nuorten taidetta Nuksun ikkunassa
- Eveliinan talo: ”Kinnasneulatekniikkaa muinaisuuden hämäristä” – Saija Lehtonen, performanssi
- Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta: ”Valaistu Virta” – StereoID
- Vapaa-aikatoimiston ikkuna Virrassa: ”Kytköksiä” – Saija Lehtosen abstrakti luontovideoesitys
- Aidan kahvila Virrassa: ”Valon taikaa” Lauluja valosta ja ilosta – Kankaantaan koulun musiikkiluokka 3 C, elävä esitys.
- Nokian Portti ”Revontulia Nokian portissa” – ValoNokia
- Knuutilan kartano: ”Kuistilla kartanon väki teekutsuilla” – Siuron Teatterin Kannatusyhdistys ry ja Siuro-Seura. Elävä esitys ja nukkekuvaelma.
Nokian Ruudun takaa -tapahtuma on maksuton, esteetön ja avoin kaikille. Tapahtuman kohteet ja tarkat katseluajat löytyvät Operaatio Pirkanmaan karttapalvelusta sekä Visit Nokian sivuilta.
_________________________________________________
Lisätiedot:
Teresa Herrero Vidfelt, Nokian kaupunki, tapahtumakoordinaattori, 040 354 5856, teresa.vidfelt@nokiankaupunki.fi