Rounionkadun saneerausta ovat viivästyttäneet monet haasteet – työmaa valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä


Nokian kaupunki, Nokian Vesi Oy ja Elenia Verkko Oyj saneeraavat Rounionkatua keskustan pohjoispuolella noin 900 metrin osuudella. Pinsiöntien ja Halimaankadun väliselle osuudelle on uusittu kunnallistekniikkaa. Samassa yhteydessä Elenia on rakennuttanut säävarmaa sähköverkkoa katualueelle. Pääurakoitsijana on Infra Kiri Oy. Rounionkadun saneeraus on viivästynyt alkuperäisestä aikataulusta. Tavoitteena on saada työt valmiiksi vuoden 2022 loppuun mennessä.

Rounionkadun työmaalla työskentelee monia kaivureita ja tie on kaivettu auki.

– Maailmantilanteesta johtuvat materiaalien saatavuusongelmat ovat vaikuttaneet merkittävästi Rounionkadun saneerauksen edistymiseen, sillä töitä ei ole pystytty tekemään aikataulun mukaisesti muun muassa betonielementtien viivästyneiden toimitusten vuoksi, kertoo infrapalveluiden johtaja Jussi Pesonen.

Pesosen mukaan Rounionkadun saneerausurakan aikana on havaittu myös muita vesi- ja sähkölinjoihin liittyviä rajoitteita, joita ei ole voitu ennakoida. Rounionkadun alla kulkevat vesi- ja sähkölinjat ovat alueen runkolinjoja, jotka vaikuttavat moniin eri toimijoihin.

– Vesi- ja sähkörunkolinjoja käytetään tarvittaessa varareitteinä, jolloin esimerkiksi toisella puolella Nokiaa tapahtuva sähkökatko voi estää suunnitellut kytkentätyöt Rounionkadun työmaalla. Tämän vuoksi pääurakoitsija on rakentanut muun muassa vedenjakelun tilapäisverkon töiden nopeuttamiseksi, sanoo Pesonen.

Työmaa-alueella olevat Elenian sähköverkon maakaapelit aiheuttavat haasteita saneerauksen etenemiseen. Sähköverkon kytkentätilanne ja turvallinen työskentely maakaapeleiden läheisyydessä aiheuttavat osaltaan rajoituksia kaivuutöille.

Saneeraustyöt Rounionkadulla pyritään saattamaan loppuun tiivistetyllä aikataululla. Tavoitteena on, että molemmat ajoradat sekä kevyen liikenteen väylät asfaltoidaan marraskuun aikana. Kaapelikytkentätöitä jatketaan vielä tämän jälkeen, mutta työt pyritään suorittamaan liikennealueen ulkopuolella. Kadun ja pintojen viimeistelytöitä jatketaan keväällä 2023 lähestyvän talven vuoksi.

Pesonen toivoo alueella liikkuvien kiinnittävän erityistä huomiota ajonopeuksiin, muuttuviin liikennejärjestelyihin ja Rounionkadun raskaaseen liikenteeseen. Työmaa-alueella työskenteleville tulee taata turvalliset työolosuhteet ja mahdollisuus työn suorittamiseen.

Lisätietoja:
Jussi Pesonen, infrapalveluiden johtaja, p. 040 672 3203

Osa Rounionkadusta on asfaltoitu, mutta kevyen liikenteen väylät ovat vielä sorapinnalla.