Robottipuheluita 70 vuotta täyttäneille


Nokian kaupunki selvittää automaattipuheluiden avulla ikäihmisten kuulumisia ensi viikon maanantaina.

Nokian kaupunki kokeilee automaattipuheluiden käyttöä 70-vuotiaiden ja sitä vanhempien nokialaisten tilanteen ja palveluntarpeen kartoittamiseen. Tavoitteena on kokeilla pandemiatilanteessa uusia keinoja kysyä kuulumisia kuntalaisilta ja kertoa heille, mistä ja miten saada tarvittaessa apua. Ikäihmisille on jo aiemmin lähetetty postitse koronavirusaiheinen tiedote ja toimintaohjeita.

Puhelukierros toteutetaan maanantaina 1.6. aamupäivällä, jolloin vanhustyön johtaja Katja Uitus-Mäntylän äänellä puhuva robotti soittaa noin 3000 ikäihmiselle. Robotti soittaa uudelleen iltapäivällä niille, joita ei aamupäivän aikana tavoiteta. Puhelu soitetaan numerosta 03 4109 1130. Robotti ei soita asukkaille, jotka ovat jo ikäihmisten palvelujen piirissä tai puhelinnumeroihin, joissa on markkinointikielto.

  • Kyse on uudenlaisesta tavasta olla yhteydessä suoraan kuntalaisiin. Haluamme kokeilla digitalisaation mahdollisuuksia koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa ja kartoittaa, kuinka hyvin saamme tällä tavoin selvitettyä ikäihmisten tilannetta ja yhteydenoton tarvetta, kertoo vanhustyön johtaja Katja Uitus-Mäntylä.

Kaikkien kohderyhmään kuuluvien nokialaisten puhelinnumerot eivät välttämättä ole saatavilla. Näin on esimerkiksi salaisten numeroiden ja Prepaid-liittymien kohdalla. Tämän vuoksi kaupunkilaiset voivat soittaa robotille myös itse puhelun vastaanottaakseen. Kyseessä on normaali matkapuhelinnumero, johon soittamisen hinta määräytyy kuluttajan oman liittymäsopimuksen perusteella.

Lisäksi on mahdollisuus soittaa suoraan ikäihmisten neuvontanumeroon 044 4861729, mikäli asukkaalla on mielessään kysymyksiä tai huolenaiheita. Palveluaika on arkisin klo 8-15.

Teknisen ratkaisun robottipuheluihin toimittaa On-Time Research Solutions Oy.
Lisätietoa aiheesta: Robottipuhelut Sitran verkkosivuilla.

 

Kysymyksiä ja vastauksia robottipuheluista


Miksi robotti soittaa nokialaisille
? Koronaviruspandemian ja fyysisen eristäytymisen kaltaisissa poikkeusoloissa huolenpito korostuu entisestään. Robottipuhelut ovat yksi uusi keino tunnistaa palveluntarvetta ja ohjata palveluita ja apua sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Robottipuhelu ei mahdollista henkilökohtaista keskustelua. Puhelun aikana voi kuitenkin jättää yhteydenottopyynnön, jolloin on mahdollista myöhemmin keskustella Nokian kaupungin ikäihmisten palveluiden työntekijän kanssa.

Kenelle robotti soittaa ja milloin? Robottipuhelukierros toteutetaan 70 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille nokialaisille, jotka eivät ole ikäihmisten palveluiden piirissä. Puheluaika on maanantaina 1.6. aamupäivällä. Robotti soittaa uudelleen iltapäivällä niille, joita ei aamupäivän aikana tavoiteta. Robotti soittaa noin 3000 ikäihmiselle.

Mistä soitoissa käytetyt puhelinnumerot ovat peräisin? Puhelinnumerot on haettu yleisistä tiedoista tietokantapalvelua hyödyntäen. (Tiedot perustuvat Digi- ja väestörekisteritietoihin). Kaikkien kohderyhmään kuuluvien nokialaisten puhelinnumerot eivät välttämättä ole saatavilla. Näin on esimerkiksi salaisten numeroiden kohdalla. Robotti ei myöskään soita numeroihin, joissa on markkinointikielto, eikä Prepaid-liittymiin. Asiakas voi edellä mainituissa tapauksissa itse soittaa robotille, jolloin pääsee vastaanottamaan puhelun. Kyseessä on normaali matkapuhelinnumero, johon soittamisen hinta määräytyy kuluttajan oman liittymäsopimuksen perusteella.

Nokialaisilla on mahdollisuus soittaa suoraan myös ikäihmisten neuvontanumeroon 044 4861729, mikäli on kysymyksiä tai huolenaiheita. Palveluaika on arkisin klo 8-15.

Koronaviruskriisin aikana liikkeellä on ollut paljon väärää tietoa ja huijareita. Mistä tiedän, mikä puhelu tulee oikeasti Nokian kaupungilta? Puhelu soitetaan numerosta 03 4109 1130. Kyseessä on automaattisoitto, joten on tärkeää, että puhelun vastaanottaja toimii puhelun antamien ohjeiden mukaisesti.

Mitä puheluissa kerätyille vastauksille tapahtuu? Nokian kaupunki ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti kaikkiin niihin kuntalaisiin, jotka ovat jättäneet yhteydenottopyynnön robottipuhelun aikana.  Robottipuheluiden avulla kuntalainen voi kertoa koronaviruspandemian aiheuttamista vaikeuksista arkeen tai antaa avointa palautetta kaupungille.

Jos kerron henkilökohtaisia asioitani esimerkiksi siitä, että tarvitsen tietynlaisia palveluja, miten tietoturva huomioidaan?  Henkilötiedot ja tulokset anonymisoidaan, minkä jälkeen puhelinnumeroa ei pysty yhdistämään vastauksiin. Palveluntuottajana On-Time Research Solutions Oy ei säilytä henkilötietoja.

Robottipuheluilla on huono maine esimerkiksi Yhdysvalloissa. Millaiset pelisäännöt ohjaavat niiden käyttöä Suomessa? On-Time on luomassa yhdessä Asiakkuusmarkkinointiliiton kanssa asiakaslähtöisiä pelisääntöjä puhelurobotille. Lisätietoa On-Timen liiketoiminnan periaatteista.

Miksi robotti soittaa puhelut eikä ihminen? Robotti pystyy soittamaan jopa 18 000 puhelua tunnissa ja muuttamaan vastaukset välittömästi myös raporttimuotoon. Näin ammattilaisten aikaa säästyy eniten apua tarvitsevien auttamiseen.

Mikä tämä ”puhelinrobotti” on? Puhelurobotti on tietokoneohjelma, joka soittaa puheluita ihmisten puolesta. Robotille puhutaan normaalisti ja vastataan numeronäppäintä painamalla tai sanallisesti robotin puhelun aikana antamien ohjeiden mukaisesti. Aiemmin puhelurobottia ovat käyttäneet muun muassa suuret yritykset ja järjestöt proaktiiviseen asiakaspalveluun. Palvelun tuottaja on On-Time research solutions Oy, joka on Pohjoismaiden johtava automaattipuheluiden soittopalvelu.

Puhelurobotin äänenä voidaan käyttää joko synteettistä eli tietokoneella tehtyä ääntä tai ihmisen äänittämää ääntä. Nokialaisille soittava puhelurobotti puhuu vanhustyön johtaja Katja Uitus-Mäntylän äänellä.