Ravinteiden kiertotalous konkretisoituu Nokialla


Suomen loikka kiertotalouden kärkimaiksi etenee ravinteiden kierrätyksen saralla. Tänään 21.9.2017 ravinteiden kierrätykseen keskittyvät ekosysteemit tapaavat ensimmäistä kertaa. Nokian kaupungin ECO3-yritysalue ja Baltic Sea Action Group tuovat yhteen yritykset, tutkimuksen ja alueelliset kehittäjäorganisaatiot.

Ravinteiden kierrätyksen toimijoiden tapaamisen tavoitteena on näyttää, mitä konkreettista on jo saatu aikaan. Konkretiaa edustaa myös tapaamisen yhteydessä tehtävä vierailu Ecolan Oy:n tuotantolaitokselle ECO3-alueelle.

ECO3 on uudenlainen, monialaiseen bio- ja kiertotalouden liiketoimintaan pohjautuva ja sitä synnyttävä teollinen toimintaympäristö ja yritysalue. Nyt jo päätetyt investoinnit alueelle ovat noin 60 miljoonaa euroa.

”Ravinnekiertoon liittyvällä liiketoiminnalla on merkittävä osuus ECO3-alueella. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Nokian Vesi Oy:n ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n bioratkaisu sekä Ecolan Oy:n lannoite- ja tuhkarakeistamolaitos”, kuvailee Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala.

”Kestävä ruokaketju luo menestystä monella tasolla. Ravinteiden kierrätys on kestävää liiketoimintaa, joka työllistää, luo vientimahdollisuuksia ja samalla edistää vesistöjen suojelua. Kun ravinteet pysyvät käytössä ja ne eivät päädy Itämerta rehevöittämään”, toteaa asiamies Mathias Bergman Baltic Sea Action Groupista. ”Ravinteita löytyy yllättävistä paikoista, kuten esimerkiksi alkaliparistoista, joiden talteenottoa ja jalostusta varten yhteistyökumppanimme Tracegrow Oy rakentaa noin kymmenen miljoonan tuotantolaitosta Kärsämäelle.”

Nokialla 21.9. järjestettävä ekosysteemien kohtaaminen tiivistää toimijaverkostojen välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa. Läheinen yhteistyö auttaa suomalaisia yrityksiä ja toimijoita kehittämään tehokkaita ravinnekiertoon liittyviä ratkaisuja. Tavoitteena on edistää investointien saamista Suomeen sekä jo nyt syntyneiden tuotteiden markkinointia myös ulkomaille.

Lisätietoja:
Verte Oy, toimitusjohtaja Sakari Ermala, puh. 050 5834 233
Baltic Sea Action Group, säätiön asiamies Mathias Bergman, puh. 050 3807 155

Baltic Sea Action Group
Baltic Sea Action Group, BSAG, on vuonna 2008 perustettu itsenäinen voittoa tuottamaton säätiö, jonka pääpaikka on Suomessa. BSAG vauhdittaa Itämeri-työtä etsimällä ja kokoamalla yhteen Itämeren pelastamiseen tarvittavat toimijat. www.bsag.fi

ECO3-yritysalue
ECO3-yritysalueelle on rakentumassa teollisen mittakaavan uudenlainen ja monialainen bio- ja kiertotalouden liiketoiminta-alue. ECO3 sijaitsee Kolmenkulman alueella Nokialla. Kansallisesti merkittävä osaamiskeskittymä toimii samalla demonstraatio- ja pilottiympäristönä, jota Nokian kaupunki ja Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy kehittää yhteistyössä yritysten sekä korkeakoulujen kanssa. www.eco3.fi

Ravinteiden kierrätyksen läpimurto -liiketoimintaekosysteemi on BSAG:n kokoama avoin ja symbioottinen kumppanuusverkosto, joka auttaa verkoston jäseniä ja luo yhteisin toimin kestäviä ja kilpailukykyisiä liiketoimintamalleja ravinteiden kierrätyksen ympärille. Ekosysteemi saa rahoitusta Tekesiltä.