Norjalaistrion musiikki-ilottelu päättää kulttuuripolun syyskauden
Trio Oro on vieraillut kaikilla ala- ja yläkouluilla Nokialla joulukuun alkupuolella. Yhtye saapui konserttikiertueelle Norjasta kaupungin kulttuuripalvelujen ja Konserttikeskuksen yhteistyön merkeissä. Konsertti joka kouluun -toiminnan ansiosta koululaiset pääsevät kouluvuosiensa aikana nauttimaan korkeatasoisista musiikin eri tyylilajeja edustavista konserteista. Trio Oron vauhdikas musiikki-ilottelu kannustaa nuoria aktiiviseen kuunteluun, osallistumiseen ja omaan musiikintekoon.
Nokian kaupunginvaltuuston kokous pidetään 12. joulukuuta klo 10
Maanantaina 12. joulukuuta kaupunginvaltuuston kokouksessa käsitellään vuoden 2023 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2023 - 2025. Esityslistalla on myös ilmastotiekartta 2022-2030, Nokian kaupungin elinympäristöohjelma 2022-2030, Pirkkalaistorin asemakaavamuutos sekä usean valtuustoaloitteen käsittely.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 5.12.2022
Nokian kaupunginhallitus kokoontui 5.12. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginhallituksen tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 9.12.
Nokialla palkittiin ansiokasta työtä tehneitä kulttuuri- ja vapaa-ajantoimijoita
Nokian kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneita vapaa-ajan toimijoita. Vuoden 2022 palkintojen saajat julkistettiin 6.12. itsenäisyyspäivän juhlassa Kerholassa.
Uimakoulujen ja perheuintien ilmoittautuminen käynnistyy
Kevään 2023 uimakoulujen ja perheuintien ilmoittutuminen alkaa 5.12. klo 12.00 kaupungin verkkosivuilla. Kaupunki järjestää varhaistaito- ja alkeisuimakouluja 5 vuotta täyttäneille nokialaisille lapsille sekä perheuinteja 2-5 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen.