Operaatio Pirkanmaan avoimessa haussa teemana rajat ylittävä yhteistyö
Kulttuurin alueellinen kehittämishanke Operaatio Pirkanmaa käynnistää avoimen haun, jonka teemana on rajat ylittävä yhteistyö. Hausta myönnetään pirkanmaalaisille kulttuuriprojekteille yhteensä enintään 100 000 euroa vuodelle 2023. Haku käynnistyy heti ja päättyy 4. kesäkuuta.
Nokian sosiaali- ja terveysasema siirtyy pitkällä vuokrasopimuksella Pirkanmaan hyvinvointialueen käyttöön
Nokian kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue solmivat pitkäaikaisen vuokrasopimuksen Nokian sosiaali- ja terveysasemasta. Vuokrasopimus tehdään 20 vuoden ajaksi 1.6.2023 alkaen.
Nokia osallistuu valtakunnalliseen lepakkotutkimukseen
Nokian kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö osallistuu tutkimukseen, jossa vapaaehtoiset keräävät lepakoiden kaikuluotausääniä eri puolilta Suomea. Tutkimuksen tavoitteena on saada kattava kuva maamme lepakkolajien esiintymisestä ja runsaussuhteista.
Kerro meille, mikä on sinun lempipaikkasi Nokialla?
Nokian kaupunki aloittaa kesäkuussa somejulkaisujen sarjan, jonka teemana ovat nokialaisten lempipaikat. Keräämme nokialaisten asukkaiden tarinoita ja kuvia heidän lempipaikoistaan lyhyen kyselyn avulla 2.5.–30.9. välisenä aikana.
9.-luokkalaisten kesäduunipajan haku alkaa 1.5.
Nokian kaupungin nuorisopalvelut järjestää Kesäduunipajan nuorille 12.-16.6.2023 Nokialla. Kesäduunipaja on peruskoulun 9.-luokkalaisille nuorille suunnattua nuorisopalveluiden toimintaa kesälle. Hakuaika kesäduunipajaan on 1.-21.5.2023. Kesäduunipajaan valituille nuorille ilmoitetaan henkilökohtaisesti toukokuun lopussa ja info kesäduunipajasta pidetään 5.6.2023 klo 12 kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa. Kesäduunipajaan valitaan yhteensä 16…