Kaupunginhallituksen päätöksiä 29.5.2023
Nokian kaupunginhallitus kokoontui 29.5. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginhallituksen tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 1.6.
Harjuniityssä vietettiin kymppisynttäreitä
Harjuniityssä vietettiin eilen 10-vuotissyntymäpäiväjuhlia.
Nuorisopalveluiden uudet toimitilat
Muutto Pirkkalaistorin kiinteistöön on alkanut. Kirjasto- ja kulttuuritalo Virrasta muuttaa nuorisotila Nuksu sekä toimistotilat ja Kylmänojankadulta etsivien nuorisotyöntekijöiden toimipiste. Toiminta pyritään aloittamaan uusissa tiloissa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään elokuussa heti nuorisopalveluiden kesätauon jälkeen.
Alakoulujen Talent -kilpailun voittajaksi suoriutui 1.-luokkalainen Rosanna Alhoniitystä
Keskiviikko- iltana 24.5. Nokia-salissa saimme lasten parlamentin ja nuorisopalveluiden järjestämässä alakoulujen Talent -kilpailussa nähdä akrobatiaa, tanssia, voimistelua, sellon ja rumpujen soittoa, laulua sekä näyttelemistä. Tuomareina toimivat näyttelijä Hanna Gibson, laulaja ja lauluntekijä sekä nuoriso-ohjaaja Marjo Eriksson sekä entinen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Markus Koski.
Pesimärauhaa rikottu Kaakkurijärvillä
Parasta aikaa pesillään hautovat kaakkuriemot ovat juuri nyt hyvin arkoja häirinnälle. Jotta pesinnät onnistuisivat, ranta-alueilla liikkumista tulee välttää ja pitää koirat kytkettyinä.