Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahaston apurahat ovat haussa tammikuun ajan
Nokian kaupungin rahaston apurahat ovat nyt ensimmäistä kertaa haussa. Yhteensä jaettavaa on 18 700 euroa.
Hulevesimaksu laskutetaan seuraavan kerran syksyllä 2018
Nokian kaupunki peri kiinteistöiltä hulevesimaksun ensimmäistä kertaa joulukuussa 2017. Laskuissa oli mainittu virheellisesti seuraavan laskutusajankohdan olevan huhtikuu 2018. Hulevesimaksut laskutetaan kuitenkin vasta syyskuussa 2018.
Kirjastosta voi lainata nyt myös ukulelen
Nokian kaupunginkirjasto on saanut PIKI-musiikkihankkeen lahjoittamana ukulele-soittimen suojapusseineen lainattavaksi kokoelmaansa. Laina-aika on 4 viikkoa.
Lape – hankkeesta
Lasten ja perheiden palveluiden muutosohjelma (LAPE- hanke) on jalkautunut konkreettisesti myös Nokialle. Muutosohjelma on Sosiaali- ja terveysministeriön ja Opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen hanke ja yksi hallituksen kärkihankkeista.
Reipas jumppa peruttu
Jumppa peruttu.