Talvisodan päättymisestä 80 vuotta – Nokian kaupunki tarjoaa yleisölle toivotun uusintanäytöksen Sota-aikaa sanoin ja sävelin -esityksestä
Talvisodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta perjantaina 13.3.2020. Nokian kaupungin kulttuuripalvelut tarjoaa talvisodan päättymisen muistopäivänä yleisölle toivotun uusintanäytöksen Pinsiön Mieskuoron Sota-aikaa sanoin ja sävelin -esityksestä. Esitys alkaa Kerholassa 13.3. klo 18.
Lapsiystävällinen kunta -työn alkukartoitus on valmistunut
Nokian kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa. Mallin tavoitteena on kehittää Nokian kaupungin palveluja, hallintoa ja päätöksentekoa lapsiystävällisemmäksi. Olemme saaneet valmiiksi alkukartoituksen, jolla arvioimme nykyistä toimintaamme. Myös lapset ovat olleet mukana tässä työssä.
Vapaa-aikapalveluiden asiakaspalvelupiste muuttaa Kerholasta Virtaan: toimisto on suljettuna muuton vuoksi 6.3.
Vapaa-aikapalveluiden asiakaspalvelu siirtyy Kerholasta uuteen kirjasto- ja kulttuuritalo Virtaan. Nykyinen palvelupiste sulkeutuu Kerholassa torstaina 5.3. klo 15 ja on muuton vuoksi suljettuna perjantain 6.3.
Tule mukaan toteuttamaan ohjelmaa Nokia-viikolle ja Unelmien liikuntapäivään – ohjelmahaku jatkuu 31.3.2020 asti
Nokia-viikko järjestetään 9.-17.5.2020. Kaikkien nokialaisten yhteisöllinen kaupunkifestivaaliviikko tarjoaa yhteisen sateenvarjotapahtuman monipuolisille, Nokiaan liittyville tilaisuuksille. Haastamme asukkaat, yhdistykset ja yhteisöt mukaan järjestämään ohjelmaa.
Kevään 2020 Extra uimakoulu
Hyvän kysynnän johdosta järjestämme vielä yhden uimakoulujakson, 8.4.-8.5. Uimakoulu kokoontuu uimahallilla keskiviikkoisin ja perjantaisin (1 ryhmä 17:00 - 17:30 ja 2 ryhmä 17:30 - 18:00).