Nokian Vanhat talot avoinna ensimmäistä kertaa tulevana sunnuntaina 16.6. – yli 20 kohdetta tarjoavat ohjelmaa kaikenikäisille
Nokian kaupunki järjestää ensimmäisen Nokian Vanhat talot -tapahtuman tulevana sunnuntaina 16.6.2019 klo 11-17. Päivän aikana yleisölle avoinna on 23 vanhaa taloa eri puolilla kaupunkia. Kohteita on myös Nokian kylissä Siurossa, Pinsiössä ja Tottijärvellä. Useimmissa kohteissa on rakennukseen tutustumisen lisäksi viihdyttävää oheisohjelmaa, kuten pop up -kahviloita, musiikkia, pihakirppareita tai taidenäyttelyitä.
Nokian taajamametsille laaditaan hoito- ja kehittämissuunnitelmaa – asukkaat voivat vaikuttaa kyselyyn vastaamalla
Nokian kaupunki laatii vuoden 2019 aikana suunnitelman kaupungin taajamametsien hoitamiseksi ja kehittämiseksi. Työn tavoitteena on saada hyvä kokonaisnäkemys nokialaisten metsien nykytilasta sekä niiden virkistysarvoista. Suunnitelman avulla metsien hoitotöitä voidaan suorittaa pitkäjänteisesti ja ennakoivasti.
Nokian kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2019
Sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 5.6.2019 Nokian kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman 2019. Varhaiskasvatussuunnitelma on 1.1.2019 voimaan tulleiden kansallisten perusteiden mukainen ja se otetaan käyttöön 1.8.2019. Varhaiskasvatussuunnitelman tehtävänä on ohjata ja tukea varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä.
Nokian uuden kirjasto- ja kulttuuritalon kahvilayrittäjäksi valittiin Projektitoimisto Massive Osuuskunta
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 5.6.2019 valinnut kirjasto- ja kulttuuritalon kahvilayrittäjän. Projektitoimisto Massive Osuuskunta pitää tällä hetkellä myös kulttuuritalo Laikun kahvilaa Tampereella.
Suun terveydenhuollon valinnanvapauskokeilu päättyy Pirkanmaalla 15.9.2019
Suun terveydenhuollon valinnanvapauskokeilu päättyy Pirkanmaalla 15.9.2019 Suun terveydenhuollon valinnanvapauskokeilu päättyy Pirkanmaalla syyskuussa. Kokeilussa mukana olevat asiakkaat voivat käyttää valitsemansa palveluntuottajan palveluja, esimerkiksi käydä palveluntuottajalla hammastarkastuksessa 15.9.2019 saakka. Sen jälkeen he siirtyvät automaattisesti takaisin oman asuinkuntansa suun terveydenhuollon piiriin. Siirtyminen ei…