Kaupunginvaltuuston päätöksiä 7.9.2020

Nokian kaupunginvaltuusto kokoontui 7.9. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginvaltuuston tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 11.9.

Suomen lastenkulttuurikeskusten tuottama Lue minut -näyttely on avautunut Virrassa

Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa on tänään avautunut Lue minut –näyttely. Taidetila Raamiin rakennettu toiminnallinen näyttely on suunnattu erityisesti 7 – 14-vuotiaille, mutta sen kaunis ripustus ja suuri määrä lukemiseen innostavaa materiaalia sopii kaiken ikäisille. Kuvittaja-kirjailija Sanna Pelliccionin ja kolmen Suomen lastenkulttuurikeskuksen yhteistuotannon tuo Nokialle kaupungin kulttuuripalvelut.

Nokian kaupunki haki valtionosuuden korotusta

Nokian kaupunki on hakenut kolme miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionapua. Valtionavun korotusta voidaan lain mukaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi. Tänä vuonna avustuksen kriteereissä huomioidaan myös koronakriisin vaikutukset.