Vuoden 2020 Nokia-mitalin sai Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala

Nokian kaupunki myönsi Nokia-mitalin tänä vuonna Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermalalle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta kaupungin hyväksi. Ermala on tehnyt pitkäjänteistä työtä uuden ECO3 -toimintamallin eteen, sekä tuonut Nokiaa positiivisesti esille sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Mitali luovutettiin tiistaina 8. joulukuuta.

Kaupunginvaltuuston päätöksiä 7.12.2020

Nokian kaupunginvaltuusto kokoontui 7.12. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginvaltuuston tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 11.12.

Pirkanmaan Jätehuolto ostaa Nokian kaupungilta Koukkujärven jätekeskuksen tontit

Pirkanmaan Jätehuolto Oy ostaa Nokian kaupungilta Koukkujärven jätekeskuksen kaksi tonttia, joiden yhteispinta-ala on lähes 60 hehtaaria. Yhtiön jätekeskus on toiminut tontilla vuodesta 1995. Kaupan arvo on noin 2,5 miljoonaa euroa ja se vaatii vielä Nokian kaupunkikehityslautakunnan käsittelyn sekä kaupunginhallituksen hyväksynnän.

Itsenäisyyspäivän juhlatallenne on julkaistu ─ Tervetuloa katsomaan!

Pirkan opisto on tuottanut Nokian kaupungille upean videotallenteen, jonka ansiosta nokialaiset pääsevät nauttimaan juhlatunnelmasta kotoa käsin. Mukana on muun muassa lasten ja nuorten monitaiteellisia esityksiä, vuosittain myönnettävien palkintojen jako sekä Nokian kaupungin itsenäisyyspäivän juhlapuhe.