Pirkkalaistoria kunnostetaan vaiheittain viihtyisäksi kauppa- ja ajanviettopaikaksi

Nokian ydinkeskustassa sijaitsevaa Pirkkalaistoria kunnostetaan lähivuosina vaiheittain. Kunnostustyöt aloitetaan torin istutusaltaista ja niiden reunakiveyksistä syksyllä 2021. Tavoitteena on siistiä torialueen yleisilmettä ja elävöittää kaupungin keskustaa. Pirkkalaistorista halutaan kehittää eri-ikäisten nokialaisten vapaa-ajanvietto- ja kohtaamispaikka, joka on aktiivisessa käytössä ympäri vuoden.

Taste of Nokia -ravintolaviikonloppu yllätti suosiollaan – yleisön suosikkiannos löytyi Bisto Mineasta

Ensimmäistä kertaa järjestetty ruoka- ja juomafestivaali Taste of Nokia keräsi runsaasti osallistujia Nokialle 2.-4.7.2021. Osallistujia tapahtumassa oli niin Nokialta, lähikunnista kuin muualta Suomesta, kuten esimerkiksi pääkaupunkiseudulta. Tapahtumassa mukana olleet ravintolat ja kahvilat myivät kolmen euron hintaisia maisteluannoksia jopa satoja kappaleita päivittäin. Taste of Nokia -tapahtuma kesti perjantaista sunnuntaihin ja annoksia oli tarjolla klo 12-18. Tapahtuman järjesti 12 nokialaista ravintolaa ja kahvilaa yhteistyössä Nokian kaupungin ja Nokian Yrittäjät ry:n kanssa.

Arkta rakentaa kymmenen uutta kerrostaloa Nokian keskustan läheisyyteen

Nokian rautatieaseman ja Nanson vanhan tehdasmiljöön läheisyyteen nousee lähivuosina uusia asuntoja 700-800 asukkaalle. Rounionkadun, Tanhuankadun ja Laajanojankadun rajaamalle uudelle asuinalueelle on suunnitteilla noin 10 kerrostalon lisäksi omakoti-, rivi- ja luhtitaloja. Arkta rakentaa alueelle 10 kerrostaloa, joista kaksi ensimmäistä taloa valmistuu syksyllä 2021 Rounionkadun varteen. Valtaosa taloista tulee olemaan 7-kerroksisia ja niihin tulee yhteensä noin 500 asuntoa.